Happoradion bändihistoriikki on herkkä ja huikea kasvutarina junantuomasta bändistä, joka hakkasi vuosia musabisneksen ovia rystyset mustina: ”Olisi ollut järkevä ja aikuinen päätös luovuttaa”

Happoradio-yhtyeen tarina on nyt laitettu ansiokkaasti kansien väliin. Pohjalta – Happoradion tarina -kirjan takana on radiosta ja lehdistä tuttu toimittaja Sami Kuusela. Bändihistoriikki on saatavilla myös äänikirjana, jonka lukevat Markus Niemi ja yhtyeen solisti Aki Tykki.

Pohjalta on syvällinen, herkkä ja tunteikas kasvukertomus suomirock-yhtyeestä ja sen jäsenistä.

Kirjassa on tavallaan kolme tasoa.

Tärkeimpänä on tietysti Happoradio tarina. Mistä kaikki sai alkunsa ja miten yhtye nousi pienin askelin suomirockin huipulle.

Sitten on henkilökohtainen taso. Mitä kaikkea bändin jäsenten elämässä on tapahtunut musiikin ulkopuolella. Rakastumisen huumasta, masennuksesta, kitkeristä eroista, velkaantumisesta ja läheisten poismenoista kerrotaan kirjassa hyvin avoimesti.

Kolmanneksi kirja kertoo, millaista on olla artistina pienessä Suomessa. Mitkä ovat musiikkibisneksen lainalaisuudet ja miten hurjasti koko ala on muuttunut vuosituhannen vaihteesta.

Tarinan keskiöön nousee laulaja ja hittinikkari Aki Tykki eli Jussi (jona hän esiintyy kirjassa Happoradion perustamiseen asti). Jussi kasvoi yksinhuoltajaäidin lapsena Joensuun Noljakassa. Helsinkiin jääneeseen isäänsä hän tutustui vasta myöhemmin.

Jussilla on lapsuudenkodistaan hyvät muistot.

”Ollaan aina oltu mutsin kanssa samalla puolella. Mun mielestä meillä meni tosi hyvin. Meillä oli aika onnellinen koti. Koska oltiin kahdestaan, riidat jäivät vähiin. Ei ollut kahta aikuista tappelemassa. Kun esimerkiksi talousongelmat iskevät, siinä voi olla parisuhdekin tosi kovilla. Lapselle saattaa tulla tunne, että kaikki hajoaa, kun riidellään. Mun ei ole koskaan tarvinnut pelätä, että koti menisi rikki”, hän muistelee kirjassa.

Urheilu sen aikaisten koulupoikien keskuudessa kova juttu, mutta Jussi löysi intohimonsa musiikista. Nuoruusvuosina perustettiin myös Sydänyö-yhtye, joka sai mainetta joensuulaisissa rokkipiireissä. Suomen valloitus jäi suutariksi kovasta yrittämisestä huolimatta.

90-luvulla Jussi ja monet hänen joensuulaiset muusikkoystävänsä muuttivat Helsinkiin. Isossa kaupungissa oli enemmän mahdollisuuksia, mutta ääntä oli vaikeapaa saada kuuluviin kuin tutussa Pohjois-Karjalassa.

Kirja piirtää tarkkaa ajankuvaa 90-luvun lopun Kalliosta, jossa junantuomat nuoret ajelehtivat, notkuvat baareissa vailla elämän suuntaviivoja.

Jussinkin elämä polki paikallaan. Muutto pikkukaupungista koleaan ja kiviseen Helsinkiin ei ollut unelmien täyttymyss. Elämä polki paikallaan vuosia, eikä mitään edistystä tuntunut tapahtuvan. Työkseen hän täytti VR:n ravintolavaunuja.

”Meidän pieni bändi tuntui Helsingissä vielä pienemmältä kuin Joensuussa. Alkoi tuntua, että täällä se eteenpäin pääseminen oli vielä vaikeampaa”, Tykki muistelee.

”Ulkopuolisuus ja jurottaminen kuuluivat Happoradion tarinaan alusta asti. Bändin jäsenet viihtyivät keskenään, olivat vain siirtäneet kantakapakkansa ja porukkansa Joensuusta Helsinkiin. Vaikka aina silloin tällöin iski halu liittyä cooleihin porukoihin, oli helpompaa olla tavallinen, ei mikään rokkijumala tai muu itseään korostava hesalainen riikinkukko.”

Jussista tuli Tykki vuonna 2001, kun muusikkoystävä Mikko Tohkanen ilmoitti: ”Sie oot Aki Tykki.”

Samoihin aikoihin syntyi Happoradio. Alkuperäisestä kokoonpanosta ovat jäljellä rumpali Markku DeFrost ja basisti Jatu Motti. AH Haapasalo ja Klaus Suominen liittyivät mukaan myöhemmin. Kaikien jäsenten ekämästä kerrotaan kirjassa ja ääneen pääsevät myös ystävät ja Tykin äiti.

Kirja piirtää Happoradiosta periksiantamattoman ja yritteliään kuvan. Vaikka epäilijöitä riitti ja kriitikot löivät bändiä kuin vierasta sikaa, unelma eli.

Todennäköisyydet olivat tässä vaiheessa selvästi Happoradiota vastaan. Olisi ollut järkevä ja aikuinen päätös luovuttaa. Mutta luovuttaminen ei sopinut sitten millään. Vaikka arkielämä oli tympeää sotkua, musabisneksen ovia hakattiin rystyset mustina, varmoina menestyksestä ja ihmeissään siitä, miksi joka puolelta kuului ei. Ei teille, vaikka joo noille muille, jotka tekivät tylsempää musiikkia ja soittivat huonommin, kirjassa muistellaan.

Happoradion työ palkittiin vuonna 2008 julkaistun Kaunis minä -albumin myötä. Levy myi platinaa ja sen singlesä Puhu äänellä jonka kuulen tuli yhtyeen suosituin kappale. Siitä tuli ensimmäinen suomenkielinen 2000-luvun alun kappale, joka ylitti kymmenen miljoonaan Spotify-soiton rajan.

Muuttuneen tunnelman aisti myös yleisössä vuoden 2008 lopun keikoilla. Rumpali Markku DeFrost muistaa, kuinka hämmentävää oli nähdä yleisön laulavan mukana uusissa kappaleissa.

”Tuntui ihan vitun ihanalta. Mutta se ei tapahtunut heti, vaan jotenkin pikkuhiljaa. Että yks kaks vain tajusi, että meillähän menee aika hyvin”, Markku kertoo.

Pohjalta on loppujen lopuksi onnellinen tarina. Yhtyeen jäsenet ovat keski-ikäisiä miehiä, joilla perheitä ja päivätöitä sekä suosittu yhtye, jonka kanssa voi keikkailla pitkin Suomea.

Tykki kuvailee kirjan lopussa viimekesäisiä tunnelmiaan, kun yhtye esiintyi Ilosaarirockin päälavalla.

Katson Markun rumputyöskentelyä, ja mieleeni nousee tapahtuma jostain 90-luvun alun Ilosaarirockista. Makasimme päälavan raviradan puoleisella rinteellä jonkin meitä liikuttaneen keikan jälkeen kaljapöhnässä tupakoiden. Puhuimme siitä, miten me vielä jonain päivänä nousemme tuonne lavalle, tähdeksi tähtien joukkoon. Että se on meidän molempien suurin haave, joka on vain pakko toteuttaa.”

Kuva: Marek Sabogal

Kuuntele näyte Pohjalla-äänikirjasta Elisa Kirja -palvelusta. Tekstinäytteen voi lukea tästä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone