Game of Thrones -sarjassa prinssi Doran Martellin roolissa nähty Alexander Siddig on tyytymätön HBO:n maksamaan korvaukseen. Sidding nähtiin roolissaan kuuden jakson verran.
Siddingin mukaan hänen roolihahmonsa kirjoitettiin ulos sarjasta neljä osaa ennen sovittua.
Sidding toteaa Game of Thrones -tyyppisen sarjan olevan kannattava rahallisesti sarjan päänäyttelijöille. Muuten sarjassa mukanaolo on haastavaa aikataulujen johdosta. Palkka jää pienemmäksi kuin jossain toisessa produktiossa – koska kyseessä on Game of Thrones. Siddingin puheista voi päätella, että näyttelijälle on suuri asia edes päästä Game of Thronesin palkkalistoille – itseisarvo sinänsä. Ainakin HBO:n mielestä.
Sidding kertoi StarTrek.comin haastattelussa myös salailusta, joka liittyi Game of Throes -projektiin. Kaikki ovat vainoharhaisuuteen asti varuillaan mahdollisista some-tai YouTube-vuodoista.
(StarTrek.com, Foxnews)




