Farmi Suomesta lähetettiin jälleen yksi kova tekijä kotimatkalle.
Yleisurheilija ja urheilumanageri Noora Toivon Farmi Suomi -taival päättyi maailmanmestari Timo Jutilan kanssa käytyyn äärettömän jännittävään kaksintaisteluun. Noora oli valinnut lajiksi taidon ja hävisi kisan yhdellä millillä.
”Tää oli uniikkikokemus! Ei puhelimia, ei televisiota, ei mitään häiriötekijöitä ja pääsi tekemään kovaa fyysistä duunia. Joka päivä oppi jotain, eläintenhoitoa ja kaikkea, mitä ei normaalisti pääse tekeen. Ikävä jää ihmisiä. Siellä oli huippuja tyyppejä, keihin tutustui, ja hienoja tarinoita, joita jää kaipaan. Mutta nälkää ei jää ikävä! Olen varmaan laihtunut 3–4 kiloa.”
Noora on kommentoinut Farmi Suomi -matkaansa somessa:
”Se oli sellanen homma, että nyt oli meikäläisen vuoro lähteä Farmilta. Niin kun kommentoin telkkarissa, niin harmitti ihan pirusti. Se ei ehkä näkynyt telkkarissa, mutta kun Ellen antoi ekan tehtävän, niin iski sellainen jännitys, että jalat ja kädet tärisi. Meikäläinen on aina ollut tosi kova jännittään ja toi ei todellakaan ollut poikkeus, päinvastoin. Mutta hei, jos jollekin täytyy hävitä, niin maailmanmestarille millillä on sieltä paremmasta päästä häviämisiä”.
”Koko Farmi oli ihan mieletön seikkailu, jollaista ei varmasti tässä elämässä toista tule. Oli upeaa (toki perkuleen raskasta) tehdä käsillä aamusta iltaan töitä ja nähdä konkreettinen tuotos joko kanalan, aidan tai kuhilaiden muodossa. Eläinten hoitaminen oli ihan huippua. Rakastan eläimiä ja en ole kissaa lukuunottamatta päässyt tollasta tekemään, joten se vesien kantaminen, aitojen rakentaminen, heinän tuominen, p**kan siivoaminen ja ajoittainen lypsäminen lämmitti sydäntä”.
Farmi Suomi sunnuntaisin kello 19.30 Nelosella ja Ruudussa.




