Erikoisjoukot, Suomen rankin reality, on edelleen maineensa veroinen.
Ensimmäisessä jaksossa yksi kokelaista oli vähällä hukkua, kokelaat haudattiin elävältä ja äärimmäisen rankka fyysinen suorittaminen johti kahden kokelaan luovuttamiseen jo ensimmäisen päivän aikana.
Huom, sisältää ennakkoa tulevasta.
Kansanedustaja ja entinen ammattikoripalloilija Ville Kaunisto (43) kokee kauden toisessa jaksossa kovia. Ulkomailla usean kauden ajan ammattilaisena pelannut ja vuonna 2011 Suomen Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Kaunisto lopetti ammattilaisuransa vuonna 2019.
Erikoisjoukot-leirin toisena päivänä aamutreenit saavat odottamattoman käänteen, kun Kaunisto ilmoittaa kärsivänsä sydänoireista.
”Kouluttaja, voinko mennä lääkäriin käymään kun sydän ei rauhoitu”.
Leirin lääkärin alustavan tutkimuksen jälkeen päätetään, että tilanne vaatii jatkotutkimuksia. Kauniston syke pysyy jatkuvasti lähes 200:ssa. Lopulta Kaunisto siirretään paareilla ambulanssiin ja kuljetetaan sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Katso video tilanteesta.
Erikoisjoukot tiistaisin Ruudussa ja Nelosella. Ruutu+ saatavilla myös Elisa Viihteestä.
Kuva: Jere Hietala




