Heinäkuun viimeisellä viikolla juhlittavaksi suunniteltu Turun Down By The Laituri siirtyy ensi vuoteen.
Festivaalin järjestävä taho mietti pitkään vaihtoehtoja tapahtuman järjestämiselle mutta lopulta päätös seuraa muiden kesäfestivaalien surullista linjaa – seuraavan kerran DBTL juhlitaan 29.-31. heinäkuuta 2021.
”Olemme pahoillamme, että joudumme pyörtämään sanamme ja tuottamaan teille ison pettymyksen ilmoittamalla, ettei tulevana kesänä juhlita DBTL-festivaaleja kokoontumisrajoituksen takia. Harmitus meilläkin on valtava, koska olimme suunnitelleet tulevaan kesään upeita uudistuksia ja parannuksia, jotka olisivat olleet teidän ilonanne. Jos jotain hyvää, niin nyt meillä on ruhtinaallisesti aikaa miettiä vieläkin parempia uudistuksia ja monipuolistaa festivaalia entisestään. Olemme varmistaneet jo lähes kaikkien esiintyjien siirrot vuodella eteenpäin, heinäkuun 2021 loppuun. Lupaamme, että silloin saamme jälleen kokoontua Tuomiokirkkotorille ja ilo tulee jälleen olemaan ylimmillään kun voimme taas nähdä toisiamme, olla yhdessä ja halailla turvallisesti – ja tietysti rokata rajusti. Vuoden 2021 festivaaliliput ovat jo myynnissä”.
Tämän vuoden DBTL-festivaaleille hankitut pääsyliput käyvät sellaisenaan vuoden 2021 festivaaleille.