Diilissä koetaan yllätyspotkut: ”Nyt lähti oikeasti potentiaalinen kisan voittaja”

Diili-kilpailijoilla on tehtävänä pystyttää pop up -liike yhdeksi päiväksi Helsingin kauppakeskus Rediin.

Huom, sisältää ennakkoa tulevasta.

Tehtävän aluksi Salme siirretään Tarmon tiimiin.

Essi on avannut useamman kansainvälisenkin myymäläkonseptin kolmella mantereella, joten Tarmon joukkueen osalta Essi on luonteva johtaja. Essi miettii suomalaisia vastuullisia brändejä, mutta Miki ja Elias tuovat esille ajatuksen nuoriin vetoavista vaikuttajista ja tuotemerkeistä.

Lopulta Tarmon joukkue päättää ottaa pienen riskin ja ottaa kohteekseen nuoret, joita saataisiin ”jonoksi asti” paikalle Lauri Haavin ja Vitunleijan avulla.

Vaikka Jaajon neuvonantajatkin kiittelevät Tarmon joukkuetta vahvasta ideasta, ongelmaksi nostetaan markkinointi ja itse tuotteiden myynti – Tarmo luottaa liikaa nuoriin vetoavien brändien vetovoimaan ja jättävät sometiedottamisen paljolti brändien huoleksi. Kun somevaikuttajien ja brändien aktiivisuus osoittautui pieneksi pettymykseksi, paikalle ei saatu odotettuja nuorisojonoja ja myynti jäi ohueksi.

Tarmon joukkueessa kaikki paitsi Jose kiittelivät Jaajolle omaa tekemistään, mitään ei olisi tehty toisin. Jaajo otti kiinni ryhmän ajatukseen, ettei häviön hetkellä mitään olisi mennyt vikaan. Jaajo nosti esille useamman kohdan, ja esti Essiä lopulta valitsemasta Josea pudotusuhan alle.

Lopulta Jaajon antamat potkut osuvat vahvan tekijän kohdalle.

Nyt lähti oikeasti potentiaalinen kisan voittaja. ****:llä on enemmän lahjoja kuin noilla kilpailijoilla, joita tänne jäi”, tuskaile Jessi kameralle.

Katso jännittävä lopputulos tänään Nelosella klo 21 alkaen.

Diili maanantaisin Nelosella.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone