Cradle Of Filthin sisäinen kuohunta sai jonkinlaisen huipentuman – nyt jyrähtää bändipomo Dani Filth!

Dani Filthin johtaman äärimetalliyhtyeen Cradle Of Filthin sisäinen kuohunta on saanut jonkinlaisen huipentuman. Sotkua saatetaan selvitellä myöhemmin lakituvassa.

Ensin laulaja ja kosketinsoittaja Zoë M. Federoff jätti yhtyeen kesken kiertueen. Eilen Federoffin aviomies, Cradle Of Filthin kitaristi Marek ”Ashok” Šmerda ilmoitti jättävänsä yhtyeen parhaillaan etenevän Etelä-Amerikan kiertueen jälkeen.

Kaksikko on avannut omasta näkökulmastaan bändin raadollista toimintaa: manageriporras öykkäröi ja riistää vaatien mahdottomia, nälkäpalkalla teetetään liikaa duunia ja bändin sisäinen ilmapiiri perustuu uhkailuun ja pelon ilmapiiriin. Kiitosta ei saa myöskään bändipomo Dani Filthin toiminta (Mesta.net -uutinen).

Nyt Dani Filth on antanut Šmerdalle välittömät potkut.

Bändipomo syyttää kaksikkoa tahallisesta mustamaalaamisesta. Cradle Of Filth ei kuitenkaan peru keikkoja, vaan parin keikan ajan tullaan toimeen vain yhdellä kitaristilla. Smerdan korvaaja lennätetään paikalle parin päivän kuluessa.

Dani Filth pyytää ymmärrystä kriisin keskellä – kaikki ovat järkyttyneitä ja bädipomo lupaa kertoa asiasta oman kantansa myöhemmin. Filthin mukaan muut bändin jäsenet ovat kohusta yllättyneitä ja mitä tulee syytöksiin manageriporrasta kohtaan, joka työskentelee tiiviissä yhteistyössä Filthin ja bändin kanssa, väitteet ovat epäoikeudenmukaisia ja perusteettomia.

Cradle Of Filthin Etelä-Amerikan kierros jatkuu vielä parin viikon ajan.

View this post on Instagram

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone