Jo vuonna 1989 perustetun brittiläisen The Wildhearts-yhtyeen päämies Ginger Wildheart (61) sairastaa syöpää.
Bändin somessa kerrotaan GIngerin kärsineen joulukuisella kiertueella voimakkaista kivuista, jotka pakottivat rokkarin vetämään välillä henkeä. Ginger turrutti kivut kipulääkkeillä, sillä rokkisirkuksen on mentävä eteenpäin. Kiertueen jälkeen mies kävi tutkimuksissa ja diagnoosi on kettumaista laatua: Manttelisolulymfooma (MCL) eli harvinainen ja usein aggressiivisesti käyttäytyvä imukudossyöpä.
Parhaillaan Ginger jatkaa biisien sorvaamista niin The Wildheartsin kuin oman soololevyn tarpeisiin. Tuleva The Wildhearts-albumi on valmistumassa. Myös kaikki jo sovitut keikat (ja nippu uusia) toteutuvat, kuten on suunniteltu.
Gingerin tulevista hoidoista ja sairauden yksityiskohdista odotetaan lisätietoja, mutta Ginger aikoo jatkaa positiivisella mielellä eteenpäin.
(Blabbermouth.net)




