Kino Suomi: Kuutamosonaatti (K16) – Yle Teema Torstai 4.9. klo 22:20 Olli Soinion vuonna 1988 ohjaama Kuutamosonaatti kertoo syrjäisen korpiseudun
Lue lisää
Muusikko ja säveltäjä Aarno Raninen menehtyi keskiviikkona 70 vuoden ikäisenä. Yle Uutisten lähipiiriltä saaman tiedon mukaan Raninen menehtyi kotonaan Tuusulassa
Lue lisää
Columbia Pictures tuottaa valkokankaalle elokuvan 80-luvun suosikkisarjasta Kutsukaa McCall (The Equalizer). Antoine Fuquan elokuvassa päänimenä nähdään Denzel Washington. Oikeuden puolustaja
Lue lisää
HJK:n Eurooppa-liigan ottelut nähdään suorina lähetyksinä Nelonen Prolla ja Ruutu-palvelussa. Kuudesta lohkovaiheen ottelusta neljä nähdään suorana myös Jimillä ja kaksi
Lue lisää
Netflix on julkistanut kauhistelusarja Hemlock Groven saavan kolmannen tuotantokauden, joka samalla jää viimeiseksi. Hemlock Grove perustuu Brian McGreevyn samannimiseen kirjaan. Eli
Lue lisää
Yhdysvaltalainen kaapelitelevisiokanava TBS on päättänyt lopettaa rap-artisti Cee-Lo Greenin elämästä kertovan tositelevisiosarjan, kertoo Hollywood Reporter. The Good Life -sarjassa seurattiin
Lue lisää
Yhdysvaltalainen räppäri Nicky Da B on kuollut lyhytkestoiseen sairauteen. Hän oli vasta 24-vuotias. Nicky Da B, oikealta nimeltään Nickesse Toney,
Lue lisää
Hollywood Reporterin mukaan Vince Vaughn tähdittää Columbia Picturesin komediaa The Politician, jonka ohjaa Michael Dowse. Matthew Bassin ja Theodore Bressmanin käsikirjoituksessa
Lue lisää
DreamWorks Animationin Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (How to Train Your Dragon 2) on kerännyt maailmanlaajuisesti kassaan jo yli 600 miljoonaa dollaria. Leffa on matkalla
Lue lisää
Yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä Stan Goldberg on kuollut 82 vuoden ikäisenä. Goldberg menehtyi sunnuntaina kaksi viikkoa sitten saamansa aivohalvauksen seurauksena. Kuolemasta ilmoitettiin
Lue lisää