Yhdysvaltalainen näyttelijä Polly Bergen menehtyi lauantaina kotonaan Southburyssa Connecticutissa luonnollisiin syihin. Hän oli 84-vuotias. Bergen tunnetaan parhaiten roolistaan Cape Fear
Lue lisää
Yhdysvaltalainen laulaja Keyshia Cole, 32, pidätettiin viime perjantaina ja häntä syytetään pahoinpitelystä. Colen kerrotaan menneen räppäripoikaystävänsä Birmanin kotiin varhain aamuyöllä
Lue lisää
Los Angelesin metroa ylläpitävä taho on päättänyt vetää Red Band Society -televisiosarjan mainokset pois metrojunista ja busseista. Asiasta uutisoivan Reutersin
Lue lisää
Muotialaan keskittynyttä Fashion Police -televisiosarjaa on päätetty jatkaa ilman aiemmin tässä kuussa menehtynyttä Joan Riversiä. Rivers toimi neljän vuoden ajan
Lue lisää
Muusikko ja lauluntekijä Johnny Rotella on kuollut 93 vuoden ikäisenä, kertoo Variety. Hän menehtyi nukkuessaan 11. syyskuuta. Rotella kirjoitti uransa
Lue lisää
Yhdysvalloissa heinäkuussa CBS-kanavalla ensi-iltansa saanut tieteisjännäri/salaperäinen draamasarja Extant saadaan Subin ohjelmistoon marraskuussa. Kyseessä on Steven Spielbergin tuottama ja Halle Berryn
Lue lisää
Vuonna 2009 Maikkarilla nähty Savuna ilmaan nähdään uudella kierroksella AVA:lla 24.11. lähtien. Mikko Reitalan käsikirjoittama ja Mikko Mattilan ohjaama jännityssarja
Lue lisää
Näyttelijä Daniel Radcliffe, 25, kävi coffee shopissa eli kannabista myyvässä kahvilassa Amsterdamissa. Contactmusicin mukaan Radcliffe poseerasi mielellään Joa Green Housen
Lue lisää
Varietyn mukaan Andie MacDowell on mukana tulevassa Magic Mike -leffan jatko-osassa Magic Mike XXL. Tosin samalla Indiewire tietää kertoa suuren ”menetyksen”
Lue lisää