Lukuisista elokuvista ja televisiosarjoista tuttu Elizabeth Pena on kuollut 55-vuotiaana, kertoo CNN. Kanavan mukaan Pena menehtyi sairauteen Los Angelesin Cedars-Sinain
Lue lisää
Brittiläinen rocktrio Lostalone lopettaa toimintansa sisäisten erimielisyyksien takia. Vuonna 2005 perustettu yhtye ilmoitti eilen, että jäähyväiskeikka tehdään Derbyssa, Englannissa 14.
Lue lisää
Provinssin festivaalijohtajaksi on nimitetty seinäjokelainen Sami Rumpunen. Muun muassa Provinssin ohjelmaryhmässä ja Selmu ry:n hallituksessa toiminut Rumpunen aloittaa uudessa tehtävässään
Lue lisää
20th Century Foxin Independence Day 2 – Maailmojen sota 2 siirtyi jo kesältä 2015 aina heinäkuun alkuun vuodelle 2016. Nyt päivämäärä muuttuu
Lue lisää
Yhdysvaltalainen hardcoren konkariyhtye The Freeze ei saavukaan ensi viikolla Suomeen, sillä bändin Keikat Tampereella 22.10. ja Jyväskylässä 23.10. on peruttu.
Lue lisää
Apulannan tammikuun 10. päivä järjestettävä Kosto kaikista vuosista -jäähallikonsertti tuli ennakkomyyntiin tämän viikon maanantaina myyden loppuun samantien. Lippujen suuren kysynnän
Lue lisää
Kotimainen televisioformaatti Putous on myyty Kiinaan, johtaja Milla Bruneau tuotantoyhtiö Yellow Film & TV:ltä kertoo. Lisäksi Putous on lisäksi optioitu
Lue lisää
Ritari Ässän oma talk show ruutuun, Subilla! Ruotsissa menestystä niittänyt talk show oli suuri puheenaihe kotimaassaan ja tilauksessa onkin jo toinen
Lue lisää
WGN America jatkaa Manhattan-sarjaansa toiselle tuotantokaudelle. Sarjassa seurataan Toisen maailmansodan aikaista Manhattan-projektia, jossa Los Alamosissa pyrittiin kehittämään atomipommia. Sarjan kehittelijänä/käsikirjoittajana
Lue lisää
Solar Films on ostanut Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -romaanin elokuvaoikeudet. Elokuvan ensi-iltaa kaavaillaan vuodelle 2016. Tänä vuonna ilmestynyt kirja kertoo
Lue lisää