MasterChef Suomi ja Junior MasterChef -ohjelmista tuttu julkkiskokki Tomi Björck on muutamassa Australiaan. Asiasta kertoo Kauppalehti. Björck on myynyt suurimman
Lue lisää
Perjantaina 9.10. ensi-iltansa saanut Onnelin ja Annelin talvi –elokuva keräsi avausviikonloppunaan 37 373 katsojaa. Katsojamäärä on yli neljänneksen enemmän kuin
Lue lisää
Konkarinäyttelijä Jay Gerber menehtyi kotonaan Los Angelesissa 86-vuotiaana, kertoo Hollywood Reporter. Gerber näytteli urallaan lukuisissa televisiosarjoissa, kuten Perhe on pahin,
Lue lisää
Laulaja Sakari Kuosmanen on Rovaniemen hovioikeudessa saanut 1600 euron sakon kunnianloukkauksesta. Lisäksi maksettavaksi tulee 2000 euron verran kärsimyskorvauksia ja 400
Lue lisää
Katja Ketun elokuussa ilmestyneen romaanin Yöperhonen käännösoikeudet on myyty Norjaan, Ruotsiin, Saksaan, Tanskaan ja Viroon. Wsoy:n mukaan Ruotsissa Yöperhosen kustantaa
Lue lisää
Aikoinaan Love Recordsin kautta julkaistut Wigwam-legenda Pekka Pohjolan ylistetyt neljä ensimmäistä sooloalbumia on julkaistu uudelleen vinyyliformaatissa turkulaisen Svart Recordsin toimesta.
Lue lisää
Britanniassa huippusuosittu The Great British Bake Off joutuu taistelemaan suosikkijulkimoistaan ’kovalla rahalla’. Sarjan tuomarit Paul Hollywood ja Mary Berry ovat
Lue lisää
MOT keskittyy tänään kansainvälisen jalkapalloilun ikäviin sivujuonteisiin. Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter että hänen seuraajakseen kaavaillun Euroopan liiton (UEFA) puheenjohtaja Michel
Lue lisää
Yhdysvaltalainen muusikko Steve Mackay, 66, on kuollut lyhyen sairauden seurauksena, kertoo Loudwire-sivusti. Mackay joutui syyskuussa sairaalaan vakavien tulehdusten takia. Mackay
Lue lisää