Parantumatonta syöpää sairastava Daniel Fleetwood sai nähdä viime torstaina Star Wars: The Force Awakens -elokuvan viikkoja ennen virallista ensi-iltaa. Fanin
Lue lisää
Maailman ensimmäinen Tubecon-elokuva sai ensi-iltansa perjantaina 6.11. Puolituntinen leffa tarjoaa kelpo otannan suomalaisista tubettajista. Elisa Viihteen ja Pohjoismaiden suurimman YouTube-livetapahtuma
Lue lisää
Yle TV1:n ohjelmistossa nähdään tänään maanantaina (kello 13.45) William Markuksen ohjaama kotimainen komedia Rakas varkaani. Elina Pohjanpään, Pentti Siimeksen, Kullervo
Lue lisää
Peter Capaldista tuli viime vuonna suositun Doctor Who:n 13 pääosanesittäjä. Sarjaa on tehty vuodesta 1963 lähtien. Sarjan myötä 57-vuotias näyttelijä
Lue lisää
Goodbye Gravity -yhtyeen rumpali Bogdan Lavinius menehtyi tänään bukarestilaisessa yökerhossa sattuneessa tulipalossa saamiinsa vammoihin, kertoo Blabbermouth. Laviniuksen kerrotaan kuolleen ambunlanssilentokoneessa,
Lue lisää
Newyorkilaisen Wu-Tang Clan -kokoonpanon johtohahmona tunnetun RSA:n kotona sattui väkivaltarikos varhain lauantaiaamuna. New Jerseyn polisiin mukaan kaksi miestä sai hengenvaarallisia
Lue lisää
Irlannissa syntynyt ja Hollywoodissa merkittävän näyttelijänuran tehnyt Maureen O’Hara haudataan maanantaina Washingtonin Arlingtonin hautausmaalle edesmenneen aviomiehensä Charles Blairin vierelle. Arlingtonin
Lue lisää
Islantilaistaustainen näyttelijä/toimittaja/käsikirjoittaja/kirjailija Gunnar Hansen on kuollut. 68-vuotiaana menehtynyt Hansen muistetaan erityisesti nuorena miehenä tekemästään roolista yhtenä kauhuelokuvien historian karmeimmistä psykopaateista,
Lue lisää
Isänpäivän kunniaksi Viasatin urheilukanavat ovat auki ilmaiskatselussa koko viikonlopun ajan. Kanavat ovat auki perjantaista maanantaihin 9.11. klo 8:00 saakka. Viikonlopun
Lue lisää
Yle TV 2 lähettää tänään sunnuntaina kello 19.30 kohutun Cheek-dokumentin Jare vs. Cheek, joka nousi otsikoihin ohjelmassa kuultavien uran lopettamispuheiden
Lue lisää