Bulgarialaisen CSKA Sofia -jalkapallojoukkueen kannattajat tempaisivat uuden Star Wars: The Force Awakens -elokuvan kunniaksi levittämällä jättimäisen Tähtien sota -tifon ottelua
Lue lisää
Jouluaattoiltana Nelosella nähdään Suomen huutokauppakeisari -ohjelman erikoisjakso, jossa Aki ja Heli Palsanmäki suuntaavat ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen Espanjan aurinkorannikolle. Reissua on valmisteltu
Lue lisää
Mauri Kunnaksen tunnetuin hahmo Herra Hakkarainen on päätymässä valkokankaalle animaatioelokuvana. Herra Hakkarainen ja uusi vuosi -niminen elokuva on parhaillaan käsikirjoitusvaiheessa.
Lue lisää
The Cranberries-yhtyeestä tunnettu irlantilaislaulaja Dolores O’Riordan riehui vuosi sitten New Yorkista Irlantiin matkanneessa lentokoneessa. Laulajan vihan kohteeksi joutui ensin
Lue lisää
Brittiläinen televisiotähti Nanny Pat menehtyi keskiviikkona lyhyen sairauden seurauksena, Daily Mail kertoo. Hän oli 80-vuotias. Pat tunnetaan brittiläisestä reality-sarjasta The
Lue lisää
Kardahianit-sarjasta tuttu olympiavoittaja Caitlyn Jenner – entinen Bruce Jenner -on saanut oman tv-sarjan, joka kertoo hänen elämästään transnaisena. Viime huhtikuussa
Lue lisää
Kolme Israelin puolustusvoimien sotilasta joutui kurinpidollisten toimien kohteeksi ilveiltyään uutispätkää kuvaavan palestiinalaisen televisiotoimittajan taustalla Länsirannalla. Pätkä on herättänyt kiivasta kommentointia
Lue lisää
Star Wars: The Force Awakens on ensimmäisissä arvioissa saanut ylistäviä äänenpainoja. Elokuva nostetaan välittömäksi klassikoksi, joka tarjoaa nostalgiannälkäisille aikuisille juuri sitä,
Lue lisää
Tositelevisiosarjasta Glamourelämää Essexissä tuttu Nanny Pat (Pat Brooker) on kuollut 80-vuoden ikäisenä. Televisiokuuluisuus menehtyi ’lyhyen sairauden’ päätteeksi. Nanny Pat nähtiin myös
Lue lisää