Laulaja ja supermimmi Kaija Koo esiintyy 30. marraskuuta 2018 Hartwall Arenalla. Kaija Koo on esiintynyt Hartwall Arenalla aikaisemmin vuosina 2014
Lue lisää
Puolalais-ruotsalainen Izabella Scorupco, 48, nousi maineeseen vuoden 1995 James Bond -elokuvasta 007 ja Kultainen silmä, joka nähdään maanantaina Nelosella. Hän
Lue lisää
HBO julkaisi sunnuntaina markkinointivideon, johon sisältyy pari pätkää Game of Thronesin jäähyväiskaudelta, joka julkaistaan ensi vuoden aikana. Hollywood Reporterin mukaan
Lue lisää
TLC:n realitysarjasta Hengenvaarallisesti lihava tuttu Lisa Fleming on kuollut 50 vuoden iässä, kertoo People.com. Hänet nähtiin sarjassa viime helmikuussa esitetyssä
Lue lisää
Unelmien pelikirja – Liv Maanantai 27.8. klo 21:00 Vuonna 2012 valmistunut romanttinen draamakomedia Unelmien pelikirja kuvaa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivää Patia
Lue lisää
Näyttelijä ja laulaja Jackson Odell löytyi kuolleena kotoaan San Fernando Valleysta viime kesäkuussa. 20-vuotiaan tähden kuolinsyyksi on selvinnyt heroiinin ja
Lue lisää
Ainoat oikeat – Sub Sunnuntai 26.8. klo 21:00 Sub esittää sunnuntaina Saara Cantellin ohjaaman romattisen komedian, joka kertoo nuoresta helsinkiläisestä
Lue lisää
Yhdysvaltalaisen metalliyhtye We Came As Romansin laulaja Kyle Pavone on kuollut 28-vuotiaana. Yhtye kertoo asiasta Twitter-sivuillaan. Hänen kuolinsyytä ei kerrota. TMZ-sivuston
Lue lisää
Olet mennyt minun vereeni – Yle Teema Fem Lauantai 25.8. klo 12:00 Regina Linnanheimo (1915-1995) oli suomalaisen elokuvan kultakauden suurimpia
Lue lisää