Yle kertoo, että näyttelijä Matti ”Pikkis” Kuusla on kuollut 85-vuotiaana. Kuusla tuli tutuksi jo lapsinäyttelijänä useissa menestyneissä Suomi-filmeissä kuten Suomisen
Lue lisää
Vuonna 2012 konemusiikin tähti Skrillex eli Sonny Moore hyppäsi Los Angelesissa esiintyessään tapansa mukaan yleisön joukkoon aiheuttaen Jennifer Fraissl -nimiselle
Lue lisää
Naapurit (K16) – Kutonen Torstai 22.11. klo 21:00 Torstain komedia-annoksen tarjoaa Nicholas Stollerin ohjaama Naapurit-elokuva vuodelta 2014. Raisussa revittelyssä vauvaperheen
Lue lisää
Glasgow`n kaupungin viranomaiset ovat esittäneet julkisen anteeksipyynnön sadoille autoilijoille, jotka saivat aihettoman sakkolapun postissa. Selkkaus sai alkunsa yhdysvaltalaisen Hobbs and
Lue lisää
Yhdysvaltalaisen LFO-yhtyeen jäsen Devin Lima menehtyi keskiviikkona syöpään 41-vuotiaana, TMZ-sivusto kertoo. Hänen munuaisesta löytyi massiivinen kasvain vuosi sitten. Kasvain paljastui
Lue lisää
Elokuvasäätiö on jakanut vuotuisen tukensa: tukia myönnettiin yhteensä hieman yli 2,2 miljoonaa euroa 48 hakemukselle. Tuotantotukea sai seitsemän pitkää dokumenttielokuvaa,
Lue lisää
Brittiläisen BBC:n ikoninen saippuasarja EastEnders sai runsaasti katsojapalautetta eilisestä jaksostaan. The Sun -lehti kertoo verkkosivuillaan, että monet katsojat kertoivat häiriintyneensä
Lue lisää
Iisalmessa toiminut keikkaklubi Bar & Cafe Graceville on lopettanut toimintansa. Savon Sanomien mukaan ravintola jätti maanantaina Pohjois-Savon käräjäoikeudelle konkurssihakemuksen. ”Valitettavasti
Lue lisää