Komisario Palmun erehdys – Yle Teema Fem Tiistai 1.1. klo 12:30 Yle Teema kunnioittaa joulukuussa kuolleen ohjaajalegenda Matti Kassilan muistoa
Lue lisää
Uuno Turhapuro – kaksoisagentti – Sub Tiistai 1.1. klo 22:30 Subilla nähdään uudenvuodenpäivänä Uuno Turhapuro – kaksoisagentti. Vuonna 1987 ilmestynyt
Lue lisää
Vanderpump Rules -realitysarjasta tuttu Brittany Cartwrigh, 29, kertoo kokeneensa kovia Delta-yhtiön lennolla Atlantasta Miamiin sunnuntaina, Cartwrightin mukaan hän oli ykkösluokan
Lue lisää
Kanadalaisen Walk Off The Earth-yhtyeen kosketinsoittaja ja laulaja Mike ’Beard Guy’ Taylor on kuollut, TMZ-sivusto kertoo. Bändin tiedotteen mukaan Taylor
Lue lisää
Brittiläinen näyttelijä June Whitfield on kuollut 93 vuoden ikäisenä. Hollywood Reporterin mukaan hän menehtyi rauhallisesti kotonaan perjantaina, Yli 70 vuotta
Lue lisää
Kivenpyörittäjän kylä – Yle TV1 Maanantai 31.12. klo 11:45 Vuonna 1994 valmistunut Heikki Turusen romaaniin perustuva elokuva kertoo yhdestä elokuisesta
Lue lisää
Kummelistories – Yle TV2 Maanantai 31.12. klo 21:25 Suomikomedian legendoihin lukeutuvan Kummelin ensiesityksestä tv:ssä on kulunut jo 27 vuotta.Ensimmäinen Kummeli-jakso
Lue lisää
Strictly Come Dancing (Tanssii tähtien kanssa) -ohjelmasta tuttu valmentaja AJ Pritchard (kuvassa) ja hänen pikkuveljensä Curtis Pritchard joutuivat rajun pahoinpitelyn
Lue lisää
Big Game – Yle TV2 Sunnuntai 30.12. klo 19:30 Sunnuntaina TV2:lla nähtävässä Big Game -toimintaseikkailussa Samuel L. Jacksonin esittämän USA:n
Lue lisää
Soul-legenda Aretha Franklin kuoli viime elokuussa haimasyöpään 76-vuotiaana. RadarOnline.comin mukaan hän jätti jälkeensä kahdeksan miljoonan dollarin verovelan. Franklinin elämäkerran kirjoittanut
Lue lisää