HBO tiedottaa, että palkittu menestyssarja The Handmaid’s Tale jatkuu suoratoistopalvelussa kolmannen kauden myötä torstaisin 6.6. alkaen. 13-osaisen kauden kolme ensimmäistä
Lue lisää
Uutistoimisto AP:n mukaan entinen Miss Uruguay -kilpailun voittaja Fatimih Davila Sosa löydettiin kuolleena Mexico Cityssa sijaitsevasta hotellista torstaina. Maan viranomaisten
Lue lisää
Näyttelijä Peter Mayhew on kuollut 74-vuotiaana. Hänen perheensä kertoi suru-uutisen Twitterissä. Tiedotteen mukaan Mayhew kuoli tiistaina kotonaan Texasissa. TMZ:n mukaan
Lue lisää
Valmentaja -Nelonen Perjantai 3.5. klo 21:00 Nelosella saa tänään tv-ensi-iltansa Valmentaja, joka on elämäkertaelokuva Jari Sarasvuosta. Tuukka Temosen ohjaama elokuva
Lue lisää
Daily Mailin mukaan filippiiläinen televisiokanava on näyttänyt piraattiversiota Avengers: Endgamen -elokuvasta vain päivä sen ensi-illan jälkeen. Orient Cable-niminen televisioyhtiö on
Lue lisää
Tappavaa tahtia Reijo Mäki – Tolvana (Otava 2019, 394 sivua) Reijo Mäki on kirjoittanut kolmekymmentä Vares-kirjaa. Kymmenes elokuvakin on suunnitteilla.
Lue lisää
TMZ-sivusto kertoo, että näyttelijä Rick Schroder, 49, on pidätetty perheväkivallan vuoksi jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Hänen epäillään syyllistyneen tyttöystävänsä
Lue lisää