Yhdysvaltalainen näyttelijä Marsha Kramer on kuollut, The Hollywood Reporter kertoo. Hän oli kuollessaan 74-vuotias. Hänen kuolisyynsä ei ole vielä selvillä.
Lue lisää
Amerikkainen rumpali Sean Reinert on kuollut 48-vuotiaana. Blabbermouth-sivuston mukaan hänet löydettiin tajuttomana kotoaan San Bernardinosta perjantaina. Hänet julistettiin pian sen jälkeen
Lue lisää
Napapiirin sankarit 3 -elokuva nähdään sunnuntaina Subilla. Menestyneen elokuvatrilogian kolmannessa osassa Janne (Jussi Vatanen) lähtee vaeltamaan Pallas-tunturille etsimään itseään ja
Lue lisää
Unbreakable – särkymätön (K16) – Nelonen Sunnuntaina 26.01. klo 23:40 Nelonen esittää sunnuntaina M. Night Shyamalanin käsikirjoittama ja ohjaaman jännityselokuvan.
Lue lisää
Muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä (oik. Jukka-Pekka Välimaa, s. 1959) on tiivistänyt lapsuus- ja nuoruusvuotensa 1960-70-lukujen Oulussa Pellossa ja Turussa. Marjatan
Lue lisää
Matti Laine – Pelon Liekit – Bazar Kustannus 2020, 241s. Matti Laine on kirjoittanut viidennen Elias Vitikka-kirjansa. Normidekkareista poiketen Laineen
Lue lisää
Yhdyvaltalainen näyttelijä John Karlen on kuollut. Daily Newsin mukaan hän menetyi keskiviikona sydämenpysähdykseen. Hän oli 86-vuotias. Karlen tunnetaan parhaiten CBS-kanavan
Lue lisää
Laulava sydän – TV1 Perjantaina 24.01. klo 13:15 Yle TV1:ssä nähdään perjantaina kotimainen Edvin Laineen ohjaama musiikilla höystetty elokuva Laulava
Lue lisää
Vuoden urheilijaksi valitusta jalkapalloilijasta Teemu Pukista ilmestyy läpikuvitettu lastenkirja Teemu Pukki Baby keväällä 2020. Kirjan nimi viittaa jalkapalloilijasta Norwichissa tehtyyn kannatuslauluun. Toukokuun alussa
Lue lisää