Nelonen Median uusi lanseeraus Ruutu Live avaa ovet artistien treenikämpille ja tarjoilee katsojille uniikin musiikkielämyksen, jonka voi nauttia omalta kotisohvalta.
Suorien lähetysten sarja starttaa tänä perjantaina klo 21.30 Anssi Kelan treenikämpältä ja livejä on tarjolla jatkossa aina torstaisin ja perjantaisin.
Ruutu Livessä artistit ottavat katsojat mukaan treeneihinsä, jonne yleensä vain hyvin harvoilla on pääsy. Luvassa on uniikin musiikkielämyksen lisäksi myös intiimi kurkkaus muusikoiden rentoon illanviettoon treenikämpän suojissa. Jokainen lähetys on omannäköisensä artistista riippuen ja yleisö voi vaikuttaa sisältöön esittämällä etukäteen biisitoiveita Ruutu Liven Facebook-tapahtumien kautta.
Kelan jälkeen treenikämpällä nähdään Gasellit torstaina klo 22 ja Samuli Putro perjantaina klo 21.30. Kevään aikana treenikämppiensä ovet avaavat myös Olavi Uusivirta, Chisu, Samuli Edelmann, Arttu Wiskari, Maija Vilkkumaa, Mokoma sekä Michael Monroe yhdessä Sam Yaffan kanssa. Ruutu Livet nähdään aina torstaisin ja perjantaisin.
Ruutu Livet ovat katsottavina vain suorina lähetyksinä, eikä niistä jää tallenteita Ruutuun. Ruutu Live toteutetaan yhteistyössä Dna:n kanssa.
(Nelonen, Ruutu)




