Yhdysvaltalainen televisiotähti ja -mainoskasvo Jared Fogle sai kolme vuotta sitten 15 vuoden vankeutuomion lapsipornon hallussapitosta ja maksullisesta seksistä alakäisten kanssa.
TMZ-sivuston mukaan Fogle on vedonnut suoraan presidentti Donald Trumpiin tuomion kumoamiseksi. Hän väitää olevansa ”laittoman salaliiton uhri”. Foglen mukaan häntä painostettiin tunnustamaan lapsipornon hallussapito vetoamalla lievenpään rangaistukseen.
42-vuotias Fogle istuu tuomiotaan Englewoodin vankilassa Coloradossa. Hänet pahoinpideltiin sairaalakuntoon vankilan pihamaalla viime vuonna. Hakkaamisen jälkeen hän hakeutui ns. pelkääjien osastolle.
Fogle nousi maineeseen ”Subway-miehenä”. Hän esiintyi 15 vuoden ajan lukuisissa Subway -yhtiön mainoksissa. Hän kohautti 90-luvulla kerrottuaan laihtuneensa 200 kilosta 80:een kiloon Subway tuotteita syömällä.




