Muistutus. Nightwishin entisenä laulajana tunnettu hollantilainen Floor Jansen saapuu oman yhtyeensä kanssa Helsinkiin alkuvuodesta 2027. Jansen esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 7. helmikuuta osana uutta ”HYTRESS Tour 2027” -kiertuettaan. Kulttuuritalolle on saatavilla vielä rajattu määrä lippuja.
Kiertue rakentuu 15. tammikuuta 2027 ilmestyvän Hytress-albumin ympärille. Levy avaa Jansenin mukaan hänen soolourallaan aiempaa raskaamman ja suoraviivaisemman luvun, jossa laulajan metallitausta nousee jälleen entistä selvemmin esiin.
Uutta materiaalia on saatu kuultavaksi jo 21. elokuuta julkaistulla Bring Me Silence -singlellä. Kesäkuussa julkaistin myös Run-single. Jansen julkaisi ensimmäisen varsinaisen sooloalbuminsa, ”Paragonin”, vuonna 2023. Hytress vie hänen omaa tuotantoaan selvästi metallisempaan suuntaan.
Uuden kiertueen konserteissa artistia säestää täysi live-yhtye. Kiertue tulee yhdistämään hänen viimeaikaisten festivaaliesiintymistensä energian ja loppuunmyytyjen teatterikiertueiden intiimimmän tunnelman.
Floor Jansen kuului Nightwishiin vakituisena laulajana vuonna 2013–2026. Ennen Nightwishiä hänet tunnettiin etenkin hollantilaisista After Forever– ja ReVamp-yhtyeistä.




