Tänään TV:ssä: Kotimainen elokuvalegenda nähdään harvinaisessa roolissa

Hannu Lemisen ohjaama komedia Hän tuli ikkunasta kertoo jääkiekkovalmentajasta, joka ajautuu rakkauden ja rikosten pyörteisiin. Elokuva esitetään perjantaina TV1:ssä klo 13.20., ja se on katsottavissa myös Yle Areenassa.

Legendaarinen Tauno Palo esittää rapakon takaa Suomeen palaavaa lätkävalmentajaa Tomia. Hän ihastuu ammattipiirtäjä Leilaan, jota esittää niin ikään aikansa valovoimaisiimpiin näyttelijöihin lukeutunut Helena Kara.

Kentällä sattuneen lentolaukkujen vaihtumisen takia Tom saa peräänsä salakuljetusliigan. Laukun sisältä paljastuukin yllätys.

Tauno Palo oli kuvausten aikaan 44-vuotias. Rooli Suomeen saapuvana jääkiekkovalmentajana oli hänen urallaan poikkeuksellinen. Elonetin mukaan aikalaiskritiikissä Palon todetaan pelastaneen elokuvan.

”On jälleen ilo todeta, miten erinomainen näyttelijä Tauno Palo on. Hän tavoittaa oivallisesti naljailevan ja kujeilevan komediavireen ja käyttelee taitavasti, älykkäästi ja hioutuneesti miehistä viehätysvoimaansa, niin että on vain oikeus ja kohtuus, että hän lopulta pääsee tarkoitustensa perille”, Aamulehden kriitikko Olavi Veistäjä kehui.

Harvinaista oli tuohon aikaan se, että suomalaisessa elokuvassa puhuttiin viittä eri kieltä – suomen ja ruotsin lisäksi englantia, ranskaa ja saksaa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *