Rock-legenda laulaja kuoli kesken jäähyväiskiertueen

Australialaisyhtye Rose Tattoon laulaja Gary ”Angry” Anderson on kuollut 79-vuotiaana, yhtye kertoo sosiaalisessa mediassa.

Tiedotteen mukaan Anderson kuoli Australiassa läheistensä ympäröimänä. Hän oli saanut sydänkohtauksen elokuussa yhtyeen jäähyväiskiertueella Euroopassa ja palannut sen jälkeen kotimaahansa hoitoon. Perhe ja yhtyeen jäsenet pyytävät rauhaa surun keskellä.

Rose Tattoolla oli Andersonin sairaalahoitoon joutumisen aikaan jäljellä konsertteja One Last Ride -jäähyväiskiertueellaan.

Yhtyeen oli määrä esiintyä myös Australiassa syyskuussa. Rose Tattoo tunnetaan muun muassa kappaleista Bad Boy for Love, Rock ’n’ Roll Outlaw, Nice Boys ja We Can’t Be Beaten.

Anderson teki uraa myös juontajana ja hän näytteli muun muassa elokuvassa Mad Max – ukkosmyrsky (1985)

Lähde: Blabbermouth.net

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *