Yle Teemalla lauantaina klo 21.00 esitettävässä kauhuklassikossa nuorikon elämä uudessa kodissa kummallisine naapureineen tuottaa outoja yllätyksiä, jotka alkavat muuttua unenomaiseksi mutta todeksi painajaiseksi.
Roman Polanskin ohjaama Rosemaryn painajainen sai ensi-illan vuonna 1968, ja oli suuri menestys kaikilla mittareilla. Siitä tuli yksi kauhuelokuvan kulmakivistä, ja se toimi useiden elokuvien kuten Manaajan (1973) ja Ennustuksen (1976) esikuvana. Elokuvat
Rosematyn painajainen on valittu Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn ”kansallisesti merkittävänä elokuvana”. Pääosissa ovat Mia Farrow ja John Cassavetes.
Polanski pakottaa katsojan Mia Farrow’n esittämän päähenkilön nahkoihin, pakokauhun, painajaisten ja paranoian muovaamaan täydelliseen yksinäisyyteen. Varsinaisista kauheuksista yleisö ei aisti kuin välähdyksiä, karvaisen käsiparin siellä, pahaenteisen loitsun täällä. Mielikuvitus tehköön tepposet”, Antti Lähde kirjoittaa Ylen sivuilla,




