Mona Kortelampi nauttii rooleista, joista häntä ei tunnisteta – ”Jään vangit -sarjassa sain olla topattuna kuin pingviini”

Elisa Viihteen alkuperäissarja Jään vangittarjosi Mona Kortelammelle mieluisan roolin, jossa hän sai muuntautua miltei tunnistamattomaksi.

Mona Kortelampi esittää Elisa Viihteen uudessa Jään vangit -sarjassa Johannes Holopaisen hahmon Peter Pohjarannan äitiä Jaana Pohjarantaa. Äiti ja poika ovat töissä samalla jäänmurtajalla. Äiti koittaa pelastaa poikansa, jonka mieli murtuu lopullisesti laivan juututtua jäihin.

”Se oli tosi kiva rooli. Tykkään tuollaista rooleista, joissa omaa ulkoista habitustani muutetaan. Tukka leikataan tai värjätään harmaaksi, tai laitetaan paljon vaatteita, että näyttäisin pullealta tai lyhyeltä. Kun jotain tällaista ehdotetaan, sanon aina, että siitä vaan”, Kortelampi naurahtaa.

Jään vangeissa mennään syviin vesiin ja kamppaillaan elämän ja kuoleman kanssa. Sarja sijoittuu talvipäivänseisaukseen, jolloin vanhan uskomuksen mukaan kuolleet tulevat lähemmäksi omaisiaan.

”Koko se ajatusmaailma, että me voitaisiin tavata edesmenneitä läheisiämme, oli kiehtova ja samalla tosi pelottava. Tässä sarjassa se on mahdollista tehdä. Käsikirjoituksen myyttiset puolet ovat tosi kiehtovia. Myyttisyyttä ja realismia laitetaan ristiin. Talvipäivänseisaus on minulle tärkeä siitä syysä, koska oma tytär on syntynyt talvipäivänseisauksena”, Kortalampi sanoo.

Monet sarjassa näytelleet ovat kuvanneet sarjan kuvauksia uransa haastavimmiksi. Kuvauksia tehtiin meren jäällä keskitalvella. Kortelammen mukaan olosuhteet olivat hurjat. Välissä oli kylmää ja kovaa tuulta, ja jopa 30 astetta pakkasta.

”Meitä näyttelijöitä pidettiin lämpiminä, mutta muu kuvausryhmä joutui olemaan pidempään jään päällä. Täytyy antaa hatunnosto heille”, hän huomauttaa.

”Kaikkien humoristisimpana jäi mieleen kohtaus, jossa meidän piti juosta äärettömän lujaa lumihangessa. Minun piti vetää porukkaa. Olin porukan lyhin ihminen ja sain olla sarjassa topattuna toppahousuihin kuin pingviini. Jämähdin vyötäröä myöten hankeen, enkä päässyt liikkumaan saati juoksemaan.”

Näyttelijän mieleen jäivät myös käsittämättömän upeat ja kauniit Hailuodon maisemat.

”Kun aamuisin avasi verhot ja katsoi ulos, niin edessä oli silmänkantamattomiin jäätä. Sarjan mysteeri alkoi kehittyä jo lossimatkalla Hailuotoon. Meressä on jotain käsittämättömän mystistä. Olet aika voimaton ja pieni sen edessä.

juttu jatkuu

Mona Kortelampi ja Jessica Grabowsky yhdessä sarjan loppupään kohtauksista. Kuva: Kristiina Salmen

Kortelammen näyttelijänura on kestänyt 40 vuotta. Vuosiin on mahtunut hienoja rooleja ja upeita paikkoja.  Hän on esiintynyt useissa televisiosarjoissa, kuten Salatut elämät, Kaverille ei jätetä, Kimmo ja Toisen kanssa, sekä elokuvissa, kuten Päin seinää ja Nuotin vierestä.

Tasavuodet nostattavat hänessä hämmennystä ja kiitollisuutta.

”Minulla ei ole ollut urahaaveita. Olen viihtynyt parhaiten rooleissa, joissa saan olla täysin tunnistamaton. Minua ei kiinnostaa esittää itseäni, vaan haluan olla sen näköinen, ettei katsoja tunnistasi ja miettisi, että millainen hän mahtaa olla oikeasti”, Kortelampi päättää.

Jään vankeja voi katsoa Ruutu + -tilauksella. Sarja tulee myöhemmin katsottavaksi myös Elisa Viihteeseen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone