Kauhutrilleri Hiljainen paikka esitetään Kutosella tiistaina 21.00.
Elokuvan ohjasi Konttori -sarjasta tuttu John Krasinski, joka myös tähdittää leffaa yhdessä vaimonsa Emily Bluntin kanssa.
Vuonna 2018 ensi-iltansa saanut Hiljainen paikka nousi yllätyshitiksi ja sai lähes 350 miljoonan dollarin lipputulot.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat maatilalle, jossa asuu nelihenkinen perhe. Perhe joutuu elämään täydessä hiljaisuudessa, koska muuten yliluonnollinen olio iskee heihin äänen perusteella. Hiljaa oleminen on siis hengissä pysymisen ehto, ja se tuo elokuvaan painostavan tunnelman. Elokuvassa ei juuri puhuta tai pidetä meteliä.
Hiljainen paikka keräsi kriitikoiden ylistystä. Digital Spyn kriitikko Rosie Fletcher piti elokuvaa ”vuoden pelottavimpana”.
”Henkisesti lamaannuttava ja hermostuttavan kauhistuttava, Hiljainen paikka vie sinut mankelin läpi ja sylkäisee ulos”, kriitikko luonnehtii.
”Hiljainen paikka on erittäin stressaava kokemus katsoa alusta loppuun. Elokuvassa ei käytetä halpoja pelkokeinoja. Päähenkilöistä on onnistuttu luomaan hahmoja, joista katsoja välittää aidosti.”
Elokuva on saanut kolme jatko- ja esiosaa. Hiljainen paikka, osa 2. sai ensi-illan vuonna 2021. Viimeisin osa Hiljainen paikka: Päivä yksi sai ensi-illan vuonna 2024. Elokuvan voi vuokrata mm. Elisa Viihteestä.




