Nyrkki-vakoojasarjan päämaja lavastettiin vanhaan viljakuivaamoon: ”Tämä on yksi Suomen hienoimmista lavasteista”

nyrkki kuvaus hp

AJ Annilan ja Alli Haapasalon ohjaama vakoojatrilleri Nyrkki tempaisee katsojan ensimetreiltä mukaansa 1950-luvun kylmän sodan aikaiseen agenttimaailmaan. Nyrkin päärooleissa näyttelevät Emmi Parviainen, Olavi Uusivirta, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola ja Katja Küttner.

Elisa Viihteessä 4.10. ensi-iltansa saanut sarja kuvattiin Helsingin seudulla, josta löytyy vielä riittävä ja monipuolinen määrä 1950-luvun henkeen sopivia kuvauspaikkoja. Sarjan keskeisin kuvauskohde löytyi Vantaan Backaksen kartanolta, jonka vanhan puimalan viljakuivaamoon lavastettiin agenttiryhmä nyrkin salaisen päämajan maailma. Mesta.net tutustui kuvauspaikkaan kuvausten aikana.

Kun lavastaja Christer Hongisto tuli ensimmäisen kerran katsomaan kuvauspaikkaa elokuussa 2018, näky ei ollut silmiähivelevä ja pieni epäusko valtasi mielen.

”Täällä oli silloin polviin asti heinää ja sahanpurua. Alin kerros oli täynnä vanhoja kodinkoneita ja renkaita. Kuljetimme täältä neljä lavallista roinaa kaatopaikalle”, Hongisto muistelee.

Kuivaamossa on neljä kerrosta, joista jokainen lavastettiin tarkasti pienetkin yksityiskohdat huomioiden 50-luvun tyylisesti. Kerroksiin tehtiin 50-luvun tyylinen toimistotila, lepohuone, asevarasto, pimiö, koodinpurkupaikka, ampumarata, salakuunteluhuone, ruokavarasto sekä pommisuoja.

”Kuivaamon lavastaminen kuvauskäyttöön vaati paljon työtä ja aikaa. Uskallan väittää, että tämä on yksi Suomen hienoimmista lavasteista” vastaava tuottaja Teea Hyytiä Zodiak Finlandilta sanoo.

nyrkki kuvaus 33
Lavastaja Christer Hongisto esittelee vakoojien ruokavarastoa.

”Tila on älyttömän iso. Oli vaikea arvioida ennakkoon, kuinka paljon tarvitsimme lavasteita. Jos tänne toisi pari pöytää ja tuolia, se ei näyttäisi vielä miltään. Niitä täytyi tuoda parikymmentä. Onneksi saimme lainattua huonekaluja Yleltä. Niitä tuotiin useampi kuorma-autollinen”, Hongisto kertoo.

katri manninen

Sarjan äitinsä Kirsti Mannisen kanssa käsikirjoittanut Katri Manninen (kuvassa yllä) kävi katsomassa Nyrkin päämajaa jo ennen kuvausten alkua. Tutustuminen kohteeseen antoi lisäväriä käsikirjoitustyöhön.

”Saimme tietää jo varhaisessa vaiheessa, että tämä on päämaja. Se antoi meille valtavasti lisää inspiraatiota ja mahdollisuuden luoda visuaalista maailmaa jo käsikirjoitusvaiheessa”, Manninen kehuu.

olavi uusivirta nyrkki

Nyrkki-ryhmän aatelissukuista jäsentä Julius Boijea esittävä Olavi Uusivirta on vanhan toimistopöydän ääressä. Hän tutkii innoissaan vanhaa karttaa ja leimasinta.

”Olen kiitollinen pääsystä sarjaan, koska rakastan vanhoja rakennuksia, esineitä ja vaatteita. Nyt olen päässyt heittäytymään unenomaiseen maailmaan, jossa jokainen yksityiskohta on vanhaa.”

”Täytyykin antaa tunnustus puvustajille ja lavastajille, jotka saivat haalittua kuvauksiin kaiken mahdollisen vanhan”, Uusivirta sanoo.

HD_jonna+järnefelt+nyrkki+kuva+jouni+hirn

Jonna Järnefelt näyttelee sarjassa suomalaistaustaista CIA-agenttia Lisa Salménia. Myös hän kertoo ihastuneensa sarjan visuaalisuuteen ja kuvauskohteisiin.

”Tätä sarjaa tehdessä ei todellakaan menty Pasilan metsiin, vaan tähän haettiin parhaan kuvauspaikat. En edes tajunnut kuinka paljon Helsingistä löytyykään epookkia”, Järnefelt toteaa.

Järnefeltillä on idea jalostettavaksi.

”Olisi hienoa, jos järjestettäisiin Nyrkki-kiertoajeluja, jossa käytäisiin läpi kuvauspaikkoja. Minua kiinnostaisi lähteä Babylon Berlin -sarjan kuvauspaikkakiertueelle, joten varmasti monia katsojia kiinnostaa myös, missä Nyrkin kohtaukset on kuvattu.”

Elisa Viihteen alkuperäissarja on katsottavissa Elisa Viihteen Aitiossa. Katso alta lisää kuvia.

nyrkki ryhmäkuva (2)
Nyrkin pääosissa nähdään Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola, Olavi Uusivirta, Jonna Järnefelt, Emmi Parviainen ja Katja Küttner.
nyrkki kuvaus kartano
Ulkoa päin karulta näyttävä kuivaamo osoittautui aarteeksi kuvausten kannalta.
nyrkki kuvaus 45
Päämajan pimiössä valmistetaan salakuvia.

nyrkki kuvaus 331

nyrkki 833
Katja Küttner ja vakoojan työpöytä.
nyrkki kuvaus 32
Lääkaapin sisällölle on tarvetta sarjan edetessä.
nyrkki kuvaus 444
Agenttikin tarvitsee lepoa.

Nyrkki on katsottavissa Elisa Viihteen Aitiossa. Katso alta sarjan avauskohtaus.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. Wau, miten upeeta! Tuli heti tunne, että tuonne pitäisi päästä katsomaan lavasteita. Lavastustiimin kokoonpano olisi ollut myös julkaisemisen arvoinen asia. Varsinkin, kun se oli jutun varsinainen aihe. Tosin itse sarjakin sai kiinnostuksen heräämään jutun takia.
    Seuraan tilannetta… Katson varmasti.

Kommentit suljettu.