Downshiftaajien kolmoskausi kuvattiin maaseudun helmassa – kurkista sarjan kulisseihin

downshiftaajat 19

Downshiftaajien kolmatta tuotantokautta on kuvattu loppuvuoden aikana Helsingin seudulla. Suurin osa sarjan kohtauksista on kuvattu maalaismaisemissa Sipoon Hindsbyssä.

Suositun draamakomedian kuvaukset alkoivat syyskuussa ja ne päättyvät itsenäisyypäivänä. Uudet jaksot tulevat katsottaviksi Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalveluun loppuvuodesta 2020.

Menestyssarjan kolmannella kaudella Tommi ja Satu Kuuselan (Jussi Vatanen ja Iina Kuustonen) elämä mullistuu, kun Tommi saa yllättävän työtarjouksen kotiseudultaan Hankalammelta. Paluumuutto lapsuudenkotiin ja maaseudun rauhaan ei kuitenkaan suju ihan niin jouheasti kuin he luulevat.

downshiftaajat kuvaus

Jussi Vatasen mukaan sarjan aihe on hyvin ajankohtainen ja ajatuksia herättävä

”Sarjassa käsitellään aihetta, josta keskustellaan paljon julkisuudessa eli missä suomalaisten pitäisi asua tulevaisuudessa. Maaseutu tyhjenee, vai tyhjeneekö? Kaikki muuttavat kaupunkeihin, vai muuttavatko”, Vatanen pyörittelee.

”On paljon ihmisiä, jotka haluaisi muuttaa maalle ja elää loppuelämänsä siellä. Mutta onko se mahdollista”, hän kysyy.

Kolmannen kauden ohjaavat Juha Lankinen (Suden hetki, Uusi päivä) ja Antti Heikki Pesonen (Sipoon herttua 2, Päin seinää, Roba).

Sarjan ensimmäinen kausi kuvattiin kesällä 2015. Ammatillisessa mielessä Downshiftaajat merkitsi Vataselle uutta aluevaltausta.

”Sarjan silloisella ohjaajalla Dome Karukoskella oli sellainen ajatus, että tehdään mahdollisimman pitkiä ottoja. Samaa tyylilajia käytetään tälläkin kaudella. Se on näyttelijän kannalta nastaa, kun ensin harjoitellaan yhdessä ja katsotaan kamerakulmia.”

iina kuustonen downshiftaajau kuvaus 2

Iina Kuustonen on ollut kuvauksissa kymmenkuukautisen vauvansa kanssa.

”Olen ollut äitiyslomalla koko vuoden. Nyt palasin kuvauksiin ja vauva on ollut mukanani. Se on vaatinut asennoitumista myös kuvausryhmältä, mutta lapsen mukana olo on tuonut pelkästään iloa. Joku sanoikin, että kuvauksissa pitäisi olla aina vauva, koska se parantaa ilmapiiriä ja pakottaa läsnäoloon.”

Kuustosen mukaan Downshiftaajat on ollut näyttelijäntyöllisesti yksi nautinnollisimpia töitä koko uralla.

”Tuotanto ei ole jähmeä kuin yleensä. Käytämme paljon luonnonvaloa ja liikumme nopeasti. Kuvatessa saa rikkoa sääntöjä.”

Downshiftaajien hahmot ovat kokeneet isoja elämänmuutoksia jokaisella kaudella. Niin nytkin.

”Tällä kaudella oma hahmoni joutuu isoon kriisiin itsensä kanssa. Hän kohtaa oman tarkoituksettomuutensa täällä maalla. Täällä hän ei voi paeta tunteitaain, kuten kaupungissa asuessaan.”

downshiftaajat kuvaus 3
Niina Lahtinen ja Iina Kuustonen.

niina lahtinen downshiftaajat

Niina Lahtinen lupaa, että hänen roolihahmonsa Pia Jalonen jatkaa tutun tylynä ja rääväsuisena. Lahtisen mukaan sarjan kuvauksissa on kivointa rento improvisaatiohenkisyys. Kohtaukset eivät ole niin klaffitarkkoja kuin yleensä.

”Tavoittelemme luonnollisia reaktioita”, hän toteaa.

Dowshiftaajat-sarjan tavaramerkiksi ovat muodostuneet Pian (Lahtinen) ja hänen miehensä Aaron (Leppilampi) väliset riidat, joissa ei ärräpäitä säästellä.

”Kysyin juuri Mikolta, että muistaako hän ykköskaudelta, kun ajelimme metsässä ja pysähdyimme kuvamaan pitkiä riitelykohtauksea. Roolihahmoni on estoton ja hän käyttäytyy täysin päinvastaisesti kuin itse. Sitä oli superkiva näytellä”, Niina Lahtinen kertoi sarjan kuvausten lomassa.

downshiftaajat kuvays 4

Kaija Pakarisen kehui sarjan käsikirjoitusta erittäinen hyväksi. Sarjan pääkäsikirjoittajana jatkaa Leo Viirret.

”Komedia perustuu tosielämän tilanteisiin. Se ei ole pelkkä tyhjän naurattaja. Tilanteet ovat vakavia, mutta ne pystytään näyttämään koomisessa valossa”, hän luonnehtii.

Pakarinen esittää Tommin äitiä. Hänen roolinsa on aiempaa suurempi kolmannella kaudella.

”Hänen miehensä on kuollut ja sen takia Tommi ja Satu tulevat pidemmäksi aikaa hänen luokseen. Pikku hiljaa eri vaiheiden jälkeen he muuttavat pysyvästi asumaan Tommin lapsuudenkotiin”

Pakarisen mukaan komedian lomaan on onnistuttua kirjoittamaan tunnistettavia elementtejä ja teemoja monen elämästä.

”Roolihahmoni etsii paikkaansa elämässään, kun rinnalla ei ole enää miestä. Yhtenä teemana on,että missä vaiheessa äidin pitää päästää irti. Tässä pohditaan, milloin hänen ei enää pitäisi puuttua lapsensa elämään? ”

downshiftaajat 3 2
Niina Lahtinen ja Iina Kuustonen odottelevat – kohta kamera käy.
downshiftaajat 3 3
Sipoolainen talo esiintyy sarjassa Kuuselan Tommin lapsuudenkotina, jonne hän muuttaa perheensä kanssa.

downshftaajat kuvaus 5

Sipoolainen Annette Broman on antanut kotitalonsa Downshiftaajien kolmannen kauden pääkuvauspaikaksi. 1980-luvulla rakennettu talo esiintyy sarjassa Tommin lapsuudenkotina kuviitteellisessa Hankalammen kunnassa Keski-Suomessa.

”Kuvauspaikkajärjestäjä tuli kesällä kysymään, että sopisiko tänne tulla kuvaamaan. Paikka oli heidän mielestään sopiva, koska he etsivät kaksikerroksista 80-luvun omakotitaloa. Ajattelin aluksi, että kyseessä on joku tsoukki, mutta se olikin ihan asiaa. Ja hyvä niin, sillä tämä on ainutkertainen ja mukava kokemus”, itsekin sarjan faneihin lukeutuva Broman sanoo.

anna-leena härkönen 19

Anna-Leena Härkönen jatkaa teräväsanaisen anopin Marja-Liisan roolissa.

”Maalle muuton myötä sarjassa mennään ihan eri maailmaan. On ihana näytellä hyvää dialogia, kun ei tarvitse muutella pilkkuakaan. Jos on hyvä dialogi ja tarina, rooli on jo tavallaan siinä. Sitä ei tarvitse ruveta kehittelemään”, hän toteaa.

downshiftaajat 55
Viime hetken valmisteluja ennen jouluateriakohtauksen kuvaamista.
downshiftaajat joulu
Aito joulukinkkukin oli hankittu kuvauksiin.
downshiftaajat 3 k
Jussi Vatanen lakaisi rappuset kohtauksen päätteeksi.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone