Pysäyttävä keskitysleirielokuva The Zone of Interest julkaistiin toukokuussa myös vuokraamoissa,. Nyt se on noussut vuokratilastossa toiseksi Elisa Viihteessä. Mesta.netin J.A. Kaunisto arvosteli elokuvan.
Tuntuu hämmentävältä, että vielä 2020-luvulla markkinoille saadaan elokuva, joka on oikeasti tärkeä ja merkittävä keskitysleirielokuva.
The Zone of Interest on elokuva, jollaista ei olisi voinut tehdä vaikka 30 vuotta sitten. Kuten lukuisissa artikkeleissa on todettu, elokuva ei pakota katsojia keskitysleirikauheuksien silminnäkijäksi, mutta korvin kuultava materiaali on jopa vielä rankempaa. Ääniraita toimii lähes itsenäisenä elementtinä, joka taustalla pyöriessään aiheuttaa levottomuutta ja ahdistusta. Hetket, jolloin ääniraita nostetaan pääosaan, ovat elokuvan viiltävintä aineistoa.
Tarinassa seurataan Auschwitzin keskitysleirin päällikön, Rudolf Hössin (Christian Friedel) arkea vaimonsa Hedwigin (Sandra Hüller) ja lasten kanssa keskitysleirin kupeessa sijaitsevalla idyllisellä kiinteistöllä. Kaunista puutarhaa ovat hoitamassa keskitysleirin luottovangit, ja pään kääntämällä kylmän harmaan muurin voi jopa unohtaa. Mutta leirin ääniä ei pääse pakoon.
Niin, sota-aikaan merkittävillä sotilasjohtoon kuuluneilla oli perheet mukana palveluskohteissaan. Hössin perheellä kaikki on hyvin, kaikki unelmat ovat toteutuneet (miettii rouva Höss miehelleen). Vierailulle saapuva Hedwigin äiti toteaa tyttärensä nousseen vihreälle oksalle – uima-allas ja valtava upea puutarha. Laajemmin katsottuna Hössin perhe on kuin siirtomaaisäntiä, jotka valloitettuaan maat paikallisilta, sulkevat ”alkuasukkaat” reservaattiin ja hyödyntävät leirin väkeä niin työvoimana, kuin vaatekaappina ja yleisenä riiston kohteena.
Aikoinaan Turun seudulla puhuttiin ”rantamarketista”, kun kotoa puuttui jotain kodintarviketta. ”Haen huomenna rantamarketista” – sillä tarkoitettiin telakkaa, ja telakan työntekijä käytti hyväksi kasvottoman suuryrityksen sinisilmäisyyttä. Elokuvassa Auschwitz on Hössin perheen rantamarketti – paitsi että Auschwitz oli näyttämönä käsittämättömälle kansanmurhalle ja inhimillisyyden häpäisylle.
Elokuva ei ota kantaa ja kauhistele, vaan tallentaa tapahtuneen kuin tositelevisiossa. Katsoja tekee kirpeitä havaintoja ja päätelmiä, yrittäen ymmärtää, miten tavallisista ihmisistä tulee hirviöitä. Elokuva ei anna siihen vastauksia, ainoastaan viiltaviä tunnelmakuvia, jotka peitettään useinmiten visuaalisesti kauniisiin otoksiin.
The Zone of Interest on osittain myös taide-elokuva. Visuaalisista kauneutta pilaavat Auschwitzin muurien synkkä länsäolo. Musiikki on synteettisen kolkkoa huminaa vailla inhimillistä kontaktia. Ääniraidan merkitys on poikkeuksellisen vahva. Perhe pystyy suodattamaan keskitysleirin kauheuksien kaikuja, mutta välillä kauhu tulee iholle. Perheen poika kuulee avoinna olevasta ikkunasta ensin naisen huutoa ja sitten sotilaiden ääniä. Leiriläiset ovat tapelleet omenasta, ”heittäkään nainen jokeen”, kuuluu tiukka komento.
The Zone of Interest on elokuva, jossa ei tapahdu paljoakaan, mutta rivien välistä löytyy kokonainen maailma. On uskomatonta käsittää, että Hössin vaimo ei halua jättää Auschwitzia, kun isännälle tulee työkomennus suuremman projektin pariin. Lapsilla on kaikki hyvin keskitysleirin kupeessa, Hedwig ei aio lähteä minnekkään. Katsoja ihmettelee, missä maailmassa Hedwig oikein elää.
The Zone of Interest on yksi viime vuosien vaikuttavimmista ja samalla epämiellyttävimmistä elokuvista. Ohjaaja Jonathan Glazer onnistuu manipuloimaan katsojan ajatuksia ja tunteita, ja lopputulos on raskas mutta tärkeä. Glazer luottaa vahvasti sokkiarvoon, mutta painotus on hyväksyttävä, jotta viesti menisi varmasti perille ja tekisi vahvan muistijäljen alitajuntaan.
Teksti: J.A. Kaunisto
