Temptation Island Suomessa Iltanuotiolle istahdetaan vakavina villien bileiden jälkeen.
Huom, sisältää ennakkoa tulevasta.
Parien toisilleen lähettämät videotervehdykset ja edellisillan bileiden tapahtumat ovat saaneet parit mietteliäiksi.
Jemina kertoi Tonylle lähettämässään videotervehdyksessä, että sinkkunaiset yrittävät tahallaan rikkoa heidän parisuhteensa. Tonyn mieli on ollut maassa paljastuksen jälkeen.
Jeminan mukaan rajoja on rikottu – Tony on viettänyt yönsä sinkku-Jassun ja sinkku-Sinin vieressä.
Tony myöntää Sami Kuroselle, ettei Sinin ja Jassun väliin kömpiessään miettinyt toisen tunteita.
”Meillä oli sovinto, että saa nukkua samassa sängyssä, mutta ei välttämättä väen vänkään hieroa sitä toisen naamaan. Mä päätin niin tehdä, joten rajoja on rikottu”.
”Eikö sulla ole selkärankaa niin paljon, että pystyisit siinä kohtaa kärvistelemään asian yli”, Kuronen tenttaa.
”Koen, että mulla on selkäranka, mutta oon elämässäni jättänyt niin paljon jättänyt asioita tekemättä, kun oon miettinyt miltä se toisesta tuntuu. Menin oman fiiliksen pohjalta, vaikka tiesinkin, että se Jeminaa satuttaakin”, Tony myöntää.
Tonyn mukaan kaksikon parisuhteen yhtälö on niin monimutkainen, ettei pitkän matikan kurssit oikein riitä…
Temptation Island Suomi Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin ja torstaisin klo 21.
(Nelonen)




