Temptation Island Suomessa iltanuotiolla mies, joka on Temppari-historian ahkerin peitonheiluttaja!

Kuluvan Temptation Island Suomi -kauden finaalijaksossa toisensa kohtaavat viimeisellä iltanuotiolla Henkka ja Julia.

HUOM, sisältää ennakkoa tulevasta.

Etenkin Julia on saanut pettyä toistuvasti puolisonsa käytökseen toisella resortilla. Henkan ja sinkku-Joannan romanssi leimahti nopeasti liekkiin.

Ennen Henkan ja Julian kohtaamista, ”grillimestari” Sami Kuronen keskustelee pariskunnan molempien osapuolten kanssa erikseen. Henkka ei pääse helpolla Samin grillissä.

Mitä sä nyt mietit viimeisestä kolmesta viikosta?” (Sami)

Mä vaan ihmettelen, että miten tässä pääsi näin käymään. Ei ollut todellakaan sellainen reissu mitä ajattelin, että olisi tullut. Hyvä, että kävi myöhemmin kuin ei milloinkaan tämä, että tajusi, että ei ole siinä suhteessa minkä haluaa” (Henkka)

Henkan mukaan parisuhteessa Julian kanssa oli ennen Temppareihin tuloa paljon hyviä aikoja – nyt toiveet suhteen jatkosta ovat hiipuneet.

Sä jossain vaiheessa sanoit, että sua vähän kaduttaa se, mitä sä menit tekemään. Mutta miksi se toistui sitten kuitenkin kerta toisensa jälkeen useammin kuin kenelläkään muulla Temppari-historiassa?” (Sami)

Uskon, että se toistui sen takia, että mä olin sen jo kerran tehnyt. Tiesin, että ei ole enää mitään mahdollisuutta siihen, että mä ylläpitäisin omaa suhdetta, kun mä tajusin siinä, että se ei ole se suhde mitä mä haluan. Sitten se vaan tapahtui ja tapahtui uudestaan” (Henkka)

Henkan ja Julian viimeinen iltanuotio torstaina Nelosella ja Ruudussa kello 21.

(Nelonen)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone