Täydelliset naiset -tähti Eva Longoria Bastón (43) synnytti pojan viime kesäkuussa ja jonkin aikaa Eva tuskaili ylimääräisten vauvakilojen kanssa.
Jo tammikuussa Evan olemus oli kokenut muutoksen ja tällä hetkellä joogan ja salin yhdistelmällä on saatu aikaan näyttävä muodonmuutos.
Karibialla Saint-Barthélemyn saarella lomaillut televisiotähti on lisännyt someen uimapukuvia useamman kappaleen. Kuvissa nähdään myös perheen uusi tulokas.
Eva nähdään seuraavaksi James Bobin ohjaamassa perheseikkailussa Seikkailija Dora sekä Eugene Ashen ohjaamassa romanttisessa draamassa Sylvie.




