127 tuntia (K12) – Sub m
Subilla nähdään maanantaina Danny Boylen käsikirjoittama ja ohjaama tosipohjainen draamaelokuva.
Suomen tv-kanavilla jo useasti esitetty elokuva kertoo parikymppisestä Aron Ralstonista, joka lähti yksinäiselle kiipeilyretkelle Utahin kanjoneihin toukokuussa 2003.
Viikonloppuretki sai karmivan käänteen, kun Ralston putosi syvään kalliorailoon ja hänen kätensä päälle putosi noin 400 kiloa painava kivenlohkare. Hän vietti jumissa viisi päivää – yhteensä 127 tuntia – ja selvisi hengissä amputoimalla oikean kätensä tylsällä retkiveitsellä.
Ollessaan loukusssa Ralston kärsi nestehukasta ja hallusinaatioista. Hän pohti ”vankeutensa” aikana elämäänsa ja tuli johtopäätökseen, että kyseinen siirtolohkare on hänen kohtalonsa ja odottanut häntä jo kauan. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan.
Kriitikoiden kehuma elokuva sai kuusi Oscar-ehdokkuutta. Elokuvan pääosan näyttelee James Franco.
127 tuntia on tapahtumien kululle niin uskollinen, että elokuva on hetkittäin tuskallista katsottavaa. Viitteellisempi toteutus olisi kuitenkin ollut pettymys. James Francon näyttelijäntyö, visuaalinen intensiivisyys ja kaiken kruunaava A.R. Rahmanin musiikki ovat kiistämättömiä täysosumia, joita Boyle tuntuu nyt tekevän toinen toisensa jälkeen”, kirjoitti Film-o-holic -sivusto elokuvasta.




