Wendy and The Refugee Neverland (K12) – TV2
TV2;n perjantaina esittämässä kotimaisen indie-elokuvassa Minka Kuustosen esittämä Krisu on kolmeakymppiä lähestyvä Prisman myyjä, joka haaveilee menestyvän rockmuusikon urasta.
Wendy and The Refugee Neverland -bändin solisti ja biisinikkari tekee kaikkensa, että hänen yhtyeensä saisi kunnollisen läpimurron. Keikka Lontoossa häämöttää, mutta ensin on saatava valmiiksi EP-levy.
Boheemia rokkarielämää elävä Krisu asuu yhdessä veljensä kanssa, joka puolestaan on ottanut hatkat siviilipalveluksesta ja pakoilee viranomaisia.
Elokuvan ohjannut Olli Ilpo Salonen, ja se sai Suomen ensi-iltansa heinäkuussa 2017.
Leffa tehtiin pienen budjetin Aalto-yliopiston yhteishankkeena, jossa päänäyttelijät kuuluivat käsikirjoitustyöryhmään. Muita keskeisiä rooleja näyttelevät Joonas Kääriäinen, Juha Pulli, Jonas Saari, Antti Heikkinen, Linda Wiklund ja Joonas Snellman.
”Omassa indie-estetiikassaan Salosen elokuva on johdonmukainen ja tyylikäskin, joskaan ei järin omaperäinen. C-kasetit ja eläintarhat on nähty jo monissa pari–kolmikymppisten identiteetti- ja ihmissuhdeongelmista kertovissa indieissä – ei tosin Suomessa”, kirjoitti Film-o-Holic -sivusto elokuvasta.




