Särkelä itte – TV1
TV1:llä keskiviikkona esitettävä komedia kertoo kovasydämisestä johtajasta Julius Särkelästä (Uuno Laakso), joka pitää komentoa kotona ja konttorissa.
Vuonna 1947 valmistuneen elokuvan ohjasi Orvo Saarikivi ja se perustuu Ilmari Turjan näytelmään, jonka ensi-illasta ei ollut kulunut kovin pitkään. Moni kriitikko pitkin elokuvaa teatterimaisena, joskin monet kehuivat elokuvaa näytelmään verrattuna hyväksi.
Käsikirjoituksen tekivät Särkkä ja Saarikivi, vaikka alkuteksteissä tekijäksi on merkitty näytelmän kirjoittanut Turja.
Vaikka vastaanotto oli varovaisen posiriivinen, tarinan luoja Ilmari Turja ei sen sijaan niellyt näkemäänsä helpolla. Hän haukkui elokuvan julkisesti ja totesi, että hyvästä aiheesta syntyi huono elokuva.
mainos
Ohjaaja Saarikivelle elokuva oli viimeinen, jonka hän ohjasi Suomen Filmiteollisuudelle. Hän mainitsi kyllästyneensä rahasta puhumiseen, kun hänen pyrkimyksenään oli tehdä silkkaa taidetta.
Elokuvan loppuun sisällytettiin erikoisuus, sillä lopussa mainittu puhelinnumero 61 186 kuului Suomen Filmiteollisuuden pääkonttorin puhelinvaihteelle.
.Keskisuomalaisen kriitikko totesi vuoden 1986 tv-esityksen yhteydessä, että elokuva on filmattua teatteria myönteisessä merkityksessä
”Se on luontevasti ja maneerittomasti näyteltyä kansankomediaa, joka toimii täysin tyydyttävästi omissa puitteissaan.”




