Tänään TV:ssä klassikkojännäri, jonka Suomen elokuvatarkastamo kielsi kokonaan – valittu historian jännittävimpien listalle

Mantshurian kandidaatti (K16) – Yle Teema

Yle Teema esittää torstaina John Frankenheimerin ohjaaman elokuvan vuodelta 1962.

Mantshurian kandidaatti pidetään kylmän sodan ajan klassikkojännärinä. Muutama sotavanki palaa Korean sodasta sankareina tietämättään, että eräs heistä on aivopesty käskyä odottavaksi salamurhaajaksi. Pääosissa nähdään mm, Frank Sinatra ja Laurence Harvey,

Suomen valtion elokuvatarkastamo kielsi elokuvan kokonaan vuonna 1963 ulkopoliittisista syistä. Kiellon myötä elokuvaa ei saanut esittää ja levittää Suomessa. Elokuva sai Suomen ensi-illan vasta vuonna 1989, jolloin ulkopoliittista syytä ei voinut enää käyttää kiellon perusteena.

Mantshurian kandidaatti esitettiin Teemalla vuonna 2011 ja elokuvan esitteli silloin edesmennyt ohjaaja Peter von Bagh.

”Tämä on suurimpia amerikkalaisia elokuvia ylipäätään ja selkeästi kirkkain siinä poliittisen trillerin vuoksessa, joka 1960-luvun alussa alkoi. Samalla se on paras tietämäni yhteenveto kylmän sodan koko hulluudesta. Itä ja länsi näyttäytyvät siinä yhtä mielipuolisina, yksilöt ovat pelinappuloita, ja ihan mitä tahansa voi tapahtua. Kaikki on suurta pasianssia”, Bagh kuvaili Ylellä.

Katso traileri alta

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone