Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut vuonna 2012 järjestettiin Suomessa ja Ruotsissa 4.–20. toukokuuta 2012. Kilpailujen päävastuu oli Suomella. Pelipaikkoina toimivat Helsingissä Hartwall-areena ja Tukholmassa Ericsson Globe.
Suomen alkulohkossa olivat sekä Kanada että USA. Suomi hävisi alkusarjan ottelun USA:lle 0-5.
Puolivälierässä vastassa oli jälleen USA. Suomen sankari pelissä oli kaksi maalia tehnyt Jesse Joensuun. Mutta kumpi joukkue teki ratkaisumaalin vain 9 sekunttia ennen pelin loppua?
Subilla esitettävä Jäätävät Leijonapelit tuo alkuperäisten peli-iltojen ohjelmistoon viime vuosien jännittävimpiä Leijona-otteluita. Ohjelmasarja esitetään Subilla aina klo 20.00. Sarja lähtee liikkeelle vuoden 2012 kotikisojen puolivälierätrillerillä.




