Tänään TV:ssä amatöörinäyttelijän ainoaksi jäänyt Bond-elokuva – muistetaan myös erikoisesta takaa-ajokohtauksesta

007 – Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (K16) – Nelonen maanantaina 11.07. klo 21:00

Vuonna 1969 valmistunut Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa on australialaisnäyttelijä George Lazenbyn ainoaksi jäänyt James Bond -elokuva.

Tällä kertaa Bond saa tehtäväkseen soluttautua Sveitsiin, jonne Spectre-johtaja Ernst Stavro Blofeldin (Telly Savalas) epäillään piiloutuneen.

Bond -leffoissa on nähty jos jonkinlaisia takaa-ajokohtauksia. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa on takaa-ajokohtaus, joka tehtiin rattikelkoilla. Kohtausta oli työstämässä rattikelkkailun vuoden 1956 olympiavoittaja Franz Kapus. Kohtauksen voi katsoa alempana olevasta Instagram-linkistä.

Elokuva on nykyisin 81-vuotiaan Lazenbyn leffauran huippuhetki. Sen jälkeen hän on esiintynyt muutamissa Bondin tyyppisissä elokuvissa, mutta menestys on jäänyt vähäiseksi. Hänet on nähty pienemmälle huomiolle jääneissä elokuvissa, kuten Emmanuellen useissa jatko-osissa.

Ennen Bond-roolia Lazenby oli kokematon näyttelijä. Australiasta Iso-Britanniaan muuttanut mies työskenteli autokauppiaana ja teki mallintöitä. Hän menestyikin mallimaailmassa aikakaudella, jolloin miesmallit tekivät vasta tuloaan.

Vaikka Lazenby oli näyttelijänä kokematon, hän selviytyi Bond-roolistaan kutakuinkin mallikkaasti. Hän kertoo saaneensa tarjouksen myös seuraavista Bond-elokuvista, mutta hän kieltäytyi tai ylihinnoitteli itsensä. Tämän jälkeen Bondin rooliin palasi Sean Connery.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone