”Tähän mukaan lähteminen oli epämukavuusalueellani ja vaati rohkeutta” – koko perheen kisailuvisailu käynnistyy syyskuussa

Koko perheen kisailuvisailuohjelmassa The Box Suomi 12 kilpailijaa joutuu toinen toistaan älyttömämpien tehtävien eteen ilman ohjeita, vihjeitä tai varoituksia. The Box Suomi alkaa Ruudussa ja Nelosella maanantaina 22. syyskuuta.

The Box Suomi -ohjelmassa kuljetetaan keltaisen boksin sisällä yllättäviin paikkoihin. Vasta boksin ovien auettua kilpailijat näkevät, missä ovat ja joutuvat päättelemään, mitä pitää tehdä. Heidän on suoritettava tehtäviä ja kerättävä pisteitä ilman minkäänlaisia ennakko-ohjeita välttääkseen putoamisen kisasta. Kilpailijat keksivät mitä erikoisempia keinoja tehtävien ratkaisemiseksi, eikä katastrofeiltakaan aina vältytä. The Box Suomi huipentuu finaaliin, jonka voittaja saa 20 000 euroa. Voittopotti on ainoa asia, jonka kilpailijat tietävät sulkeutuessaan boksiin.

Mukana ovat toimittaja Janne Grönroos, koomikko Fathi Ahmed, sisällöntuottaja Juuso Karikuusi, mediapersoona Sauli Koskinen, ex-jääkiekkoilija Marko Anttila, sisällöntuottaja Alharith ”Alha” Obaid, hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä, personal trainer Eevi Teittinen, juontaja Taru Valkeapää, luova yrittäjä Bakari ”Baka” Diarra, näyttelijä Amelie Blauberg, ja toimittaja Ina Mikkola.

Ohjelman juontajana nähdään Janni Hussi.

The Box Suomi perustuu norjalaisen Seefood TV:n luomaan formaattiin. Ohjelma nousi suursuosioon Norjassa, ja Suomen lisäksi formaatti on tuotannossa Isossa-Britanniassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Tanskassa.

Karita Tykkä on kommentoinut ohjelmauutista someviestissään:

”Olen mukana The Box Suomi -ohjelmassa – ja voin sanoa, että tämä kokemus oli jotain aivan muuta kuin mitä olen koskaan ennen kokenut! Meidät suljettiin keltaisiin bokseihin ja kuljetettiin tuntemattomiin paikkoihin, tuntemattomiin haasteisiin ja ilman minkäänlaista kontrollia. Ei ennakko-ohjeita, ei karttaa, ei varmuutta MISTÄÄN! Kun ovi aukeaa, on vain yksi kysymys:
Kuka keksii miten tavan selviytyä?

Tähän mukaan lähteminen oli epämukavuusalueellani ja vaati rohkeutta. Lokakuussa tulee ulos uusin kirjani ”Kaikki rohkeus meissä” ja mietin, kirjoitanko vain siitä, vai toimiiko myös niin… siitä se sitten lähti ja olen mukana The Box Suomi -ohjelmassa! Edessä on yllätyksiä, pelkoa, naurua ja henkistä kanttia vaativia haasteita ilman minkäänlaista kontrollia”.

The Box Suomi alkaa Ruudussa ja Nelosella maanantaina 22. syyskuuta. (Ruutu+ on saatavilla myös Elisa Viihteestä).

View this post on Instagram

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone