Tänään Suurin pudottaja Suomi -finaalijaksossa selviää, kuka finalisteissa on pudottanut eniten painoa ja voittaa suurimman pudottajan tittelin.
Jakson aikana jokaisesta finalistista nähdään ennen ja jälkeen -kuvat, jotka paljastavat, kuinka hurjasti he ovat muuttuneet.
HUOM! Sisältää ennakko tulevasta:
Aarni Mikkola on uskaltanut mennä ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen uimahalliin.
”Olen joka viikko käynyt uimassa. Se on mulle iso juttu. Olen oppinut itsestäni, että mulla on oikeus rakastaa itseäni ja olla tyytyväinen omassa kehossani, olen mä minkä kokoinen tahansa. Opin myöskin sen, että mulla on oikeus antaa itselleni aikaa voida hyvin, syödä hyvin ja olla energisempi, koska silloin pystyn tarjoamaan sitä muille sekä lisäämään itselleni elinvuosia.”
Antti Railion syksy on ollut kiireinen. Keikkojen ja uuden levyn lisäksi hän meni naimisiin ja osti talon. Perheen nuorimmaisen laskettu aika oli myös syksyllä.
”Olen oppinut, että mun pitää olla itselleni armollisempi. Ei mun tarvitse pistää itseäni isoon painekattilaan niin, että mun henkinen kantti musertuu ja jään itseni alle. Opin, että elämässä pitää pystyä rentoutumaan ja hakea itselle aikaa ja tilaa, ja sitä kautta tukea omaa hyvinvointia”
Katso alta finalistien ennen-jälkeen -kuvat – muutokset ovat selkeitä!
Suurin pudottaja Suomi -finaali torstaina klo 20 Nelosella ja Ruudussa.
(Nelonen)




