(Foto Jeremy Bengts)
Suomen Elokuvasäätiön hallitus teki marraskuussa 47 tukipäätöstä, joista 39 oli myönteisiä. Tukea myönnettiin esityksen ja levityksen, kulttuuriviennin ja muun elokuvakulttuurin edistämisen varoista yhteensä 172 752 euroa.
Esimerkiksi Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan Ranskan-teatterilevitystä tuettiin kulttuuriviennin tukena 7000 eurolla, ja elokuva sai myös 16 835 euroa materiaali- ja markkinointitukea.
Kaksi hanketta sai yhteensä 22 000 euroa kulttuuriviennin hanketukia. Toinen tuista kohdistui Päivien lumo -dokumenttielokuvan lanseeraukseen Tallinnan elokuvajuhlilla, ja toinen Sukkahousut-lyhytelokuvan Oscar-kampanjaan. Fabian Munsterhjelmin ohjaama Sukkahousut voitti kesällä Japanissa Short Shorts -festivaalilla pääpalkinnon, minkä ansiosta se on täyttänyt Oscar-palkinnoista päättävän akatemian lyhytelokuvakategorian kelpoisuusvaatimukset.
(Ses.fi)




