Steven Spielbergin tulevan elokuvan nuori tähti hermostui somekiusaamisesta, ilmoitti ryhtyvänsä somelakkoon – tästä väitetyssä kolmiodraamassa on kyse
18-vuotias Rachel Zegler tulee nousemaan kaiken kansan tietoisuuteen Steven SpielberginWest Side Story -versioinnin myötä.
Rachel valittiin 30 000 hakijan joukosta esittämään Mariaa. Ehkä Rachel on suututtanut joitakin tahoja mutta nuoren naisen kokema somekiusaaminen johtaa Rachelin osalta somelakkoon.
Rachelin ja West Side Story -vastanäyttelijä Ansel Elgort romanttiseksi lämmenneesta suhteesta on riittänyt huhua. Zegleriä on syytetty ”kodinrikkojaksi”.
”Internet järkyttänyt minua joten näkemiin vähäksi aikaa. Olkaa kilttejä toisillenne”, totesi Rachel Twitterissä.
the internet has made me upset so goodbye for a bit be nice to each other
Aikaisemmin Rachel juhlisti kuvausten loppumista someviestillä, jossa kehui Ansel Elgortia:
”Sanat eivät riitä kuvailemaan, kuinka ylpeä olen Anselista. Hänessä on suoranaista magiaa. Rakastuminen oli helppoa. ’Happy wrap mi amor’”
Pari päivää aikaisemmin Elgort, jonka on ollut rakkaansa Violettan kanssa kouluajoista eli vuodesta 2012 lähtien, puhui haastattelussa halustaan avoimeen suhteeseen. ”Haluaisin löytää lisää rakkautta”.
Luonnollisesti fanit tekivät johtopäätöksiä – Rachel on iskenyt kätensä varattuun mieheen.