Sodan murtamat. Dokumentti. Ohjaus: Timo Korhonen. 82 min. K12. 2016.
Sodan murtamat antaa puheenvuoron sotaveteraanien lapsille. Sotavuosien aikana lähes 16 000 sotilasta joutui psyykkisten ongelmien johdosta hoitoon. Voi vain arvailla, kuinka moneen rintamalla taistelleeseen mieheen sodan kauhut jättivät vastaavia vammoja. Sodan jälkeen monen miehen rintamakomennus jatkui painajaisina ja mielen järkkymisenä. Dokumentissa eräs haastateltava toteaakin isänsä rintamakomennuksen päättyneen lopullisesti vasta vuosikymmenten jälkeen, vanhana pappana kirkkomaan kutsuessa.
Timo Korhosen dokumentti perustuu Tieto-Finlandialla palkittuun Ville Kivimäen kirjaan Murtuneet mielet. Kirja toimi lähteenä myös Ari Matikaisen Sota ja mielenrauha -dokumentille. Sodan murtamat käsittelee aihetta yksilön näkökulmasta. Dokumentissa käydään läpi yksittäisten sotilaiden kohtaloita mutta pääosassa ovat lapset, jotka saivat rintamalta kotiin muuttuneen isän. Mieleltään järkkynyt sotilas oli arka aihe. Ilman jatko-hoitoa jätetyt miehet oireilivat monin tavoin – koko elämänsä ajan. Sodasta tuotiin tuliaisina jatkuvien sotamuistojen lisäksi levottomuutta, väkivaltaisuutta, arvaamattomuutta ja epätasapainoa. Pelon ilmapiiriä ja alkoholismia.
Dokumentin kuvituksena on runsaasti autenttista kuva-ja videomateriaalia. Virallisista ”propagandafilmeistä” sekä sotilaiden kirjeistä avautuu aivan eri maisema kuin raadollisista potilaskertomuksista. Järkkyneen mielen taustalla oli vaihtelevia kohtaloita. Erään miehen veljeltä räjähti pää. Joukkojaan komentanut sotilas ei jaksanut kantaa lukuisten kuolleiden toverien aihettamaa taakkaa. Panssarivaunun miehistön jäsenelle aiheutui paha ”koppikammo” eikä mies pystynyt ajamaan vaunussa ilman luukkujen aukaisemista. Tarinat etenevät sattumanvaraisesti, välähdyksinä. Kulloisenkin isän ja lapsen tarinaa ei avata kokonaisuudessaan. On vain yksittäisiä tapahtumia ja tuntemuksia. Takaumia. Pahoja hetkiä. Isä yritti tappaa. Käyttäytyi oudosti metsällä. ”Tässä talossa on vain yksi minä. Ja se on minä”.
Hajanaisuus ja tarinoiden keskeneräisyys syövät lopputuloksen koskettavuutta. Aihe on kuitenkin tärkeä ja jännite pysyy korkealla tasolla koko dokumentin ajan. Tarinat kouraisevat syvältä. Ehkä hankkeen olisi kannattanut keskittyä vain muutamiin isä-lapsikohtaloihin. Tuolloin draamaan kaaren olisi saanut kerrottua alusta loppuun. Nyt osa dokumentin potentiaalista hukkuu yksityiskohtien ja satunnaisten tapahtumien runsauteen.
J.A.Kaunisto




