Mallikaunotar ja somevaikuttaja Sara Sieppi nähtiin eilen Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa.
Ohjelmassa Maria Veitola haastatteli Saraa aiheena some, somenäkyvyys ja julkisuuskuva. Veitola mm. kysyi, onko Sara feministi.
Blogissaan Sara Sieppi kertoo kokeneensa haastattelutilanteen ja Maria Veitolan esiintymisen hämmentävänä. Etukäteen sovituista aiheista ei pidetty kiinni ja Veitola käyttäytyi provosoivasti.
”En osaa oikein kuvailla edes sitä tunnetta, mitä kävin heti ensimmäisten minuuttien aikana läpi. Oloni oli kai sanalla sanoen hämmentynyt. En halua mennä sen enempää yksityiskohtiin, mutta sanotaan näin, että millään, mitä olimme bossladyn kanssa sopineet, ei enää ollut mitään merkitystä. Kysymykset, jotka olimme käyneet etukäteen läpi, väistivät provosoivempien tieltä”.
”Välittömästi, kun suora lähetys alkoi, Marian suhtautuminen muuttui. Sovitut kysymykset jäivät ja tilalle tuli lähinnä kaula-aukkooni ja laukkuihini liittyviä kysymyksiä”.
”Tämä on täyttä puppua. Kävimme haastattelun sisällön läpi sekä taustapuhelussa, että studiolla ennen lähetystä. Vuorosanoja emme toki harjoitelleet. Keskustelu elää aina suorassa lähetyksessä tilanteen ja vastausten mukaan, ihan niin kuin elämässäkin”.
”Sara väittää blogipostauksessaan, että hänelle asetettiin ansa. En ymmärrä väitettä. Miksi olisi asetettu? Haastattelijan työ perustuu luottamukseen. Minun intentioni ei ole koskaan pettää haastateltavaa eikä tuottaa haastateltavalle pahaa mieltä”.
”Jos julkaisee tietynlaista sisältöä somessa tai blogissa, pitää siitä voida puhua. Ja niinhän me puhuttiin”.