1960 ja 1970-lukujen progea ja psykedeelista sammiota hämmentävä Sammal onnistui lyömään luun kurkkuun Love Records -aarteita pöyhineellä esikoisellaan. Bändin viiden biisin pikkukiekko No 2 vaikuttaa selvästi suoraviivaisemmalta tekeleeltä, Deep Purpe ja Uriah Heep -vaikutteet ovat selkeämmin pinnassa. Vahva urkusoundi tuo muistumia The Doorsin suuntaan eikä Cream-fiilareitakaan voi ohittaa huomiotta. Sammal pyrkii selkeästi välttelemään progekoukeroita ja folk-henkistä huokailua.
Kun Vankina varisten tyrkyttää vielä etäisesti proto-doomilta ja Black Sabbathilta kuulostavaa riffiä, kylmiltä väreiltä ei voi välttyä. Peilin taikaa maistuu taas hetkittäin Iron Butterflyn velipuolelta, tosin Love Records -kaikuja on myös helppo poimia. Erityisesti viisulle pitää jakaa kiitosta ripeän vireästä asenteesta.
Tuuli kuljettaa rauhoittaa tilannetta ja lievästi paatoksellinen ulosanti hivelee korvaa mutta viisun puolen välin merkkipaalulla urkurin kokema herätys potkii viisuun okkultistia potkua. Tähdelle kuolemaan vähentää sähköä mutta Sammal löytää sisältään todellisen kaunosieluisuuden portin.
Sammal on edelleen häkellyttävän autenttisen oloinen, 70-luvun tuote. Levyn suoraviivainen asenne – vauhdilla tulta päin – on virkistävän rento valinta. Sammal osoittaa hallitsevansa 70-luvun askelmerkkejä hyvinkin laajalla asteikolla.
Vinyyliversiona Sammal on kuin kotonaan. No 2:n kohdalla pitää todeta cd-versionkin soivan harvinaisen maukkaasti.
