Ruisrock 2016, sunnuntain festariraportti

Ruisrock 2016, sunnuntain festariraportti 10.7. (=Patti Smith -päivä)

 

Patti Smithin vuonna 1975 ilmestyneen Horses-albumin historiallista merkitystä niin punkin kuin vaihtoehtoisen rockin merkkiteoksena ei voi liikaa painottaa. Albumi on valittu lukuisissa äänestyksissä kaikkien aikojen parhaiden joukkoon. Albumin täyttäessä 40 vuotta 69-vuotias artisti on tehnyt keikkoja, jossa on soitettu Horses kokonaisuudessaan. Niin tapahtui myös Ruisrockin keikalla.

Smith ei ole harvinainen vieras Suomen maaperällä. Viimeksi artisti nähtiin Pori Jazz -tapahtumassa vuonna 2014 ja sitä ennen peräti kolmen keikan verran vuonna 2013. Allekirjoittanut onnistui missaamaan edelliset keikat. Samalla pitää todeta oman Patti Smith -fanituksen olevan kohteliaan pintapuolisella tasolla. Kaksi ensimmäistä levyä on kuunneltu suhteellisen huolella mutta artisti on pysynyt merkittävänä ja etäisenä musiikin ikonina muiden rinnalla. Siitä huolimatta, Ruisrockin keikan viimeisen biisin aikana, purskahdin itkuun. Ei mitään ”pölyä silmässä” -kyyneleitä vaan peittelemätöntä itkua. Tunnemyrsky oli liian suuri, legendan kosketus voimakas. Tunnekuohuun vaikutti myös rockin ikonien yllättävät poismenot – vuodatin kyyneitä tasapuolisesti niin Smithille kuin Bowielle, Lemmy Kilmisterille ja Lou Reedille. Suurin liikutuksen aihe oli Smithin tunteen palo ja vahvuus – vastaava kiihko kuin vuonna 1975 on yhä tallella. Vaikka ulkomuodosta näkee eletyt vuodet, sydän on yhä uskollinen Horses-levyn ajatuksille. Smith ei vain esittänyt Horses-albumia vaan eli lavalla joka solullaan levyn luoman tunneskaalan herkistä tunteenpurkauksista raivoisaan ”haistakaa vi*tu* -osoitteluun. Smith oli lavalla elämää suurempi ilmestys.

Horses käytiin läpi biisijärjestyksessä joten yllätyksiä ei ollut luvassa. Toisaalta, heti keikan aloittanut mahtibiisi Gloria yllätti rajulla asenteellaan. Kansa eli heti kiitettävästi mukana. Smith otti yleisön helposti haltuunsa ja festarikansa, allekirjoittanut mukana, jaksoi taputtaa mukana jopa lähes 10-minuuttisen Land-teoksen ajan. Heikkoa kohtaa ei löytynyt mutta hypnoottinen Birland, vihainen Free money ja pysäyttävä Break it up olivat silkkaa rockin tunnemyrskyä. Viisujen välissä Smith ehti muistuttaa luonnon (erityisesti puhtaan luonnon) tärkeydestä sekä lähettää keskisormea suuryritysten johtoportaisiin. Patti Smith viihtyi lavalla ja tunne näytti vahvistuvat yleisön hurmostilan syventyessä. Horses-albumin jälkeen kuultiin loistava People have the power ja hengästyttävä vapauden ylistyslaulu My generation. Smith intoutui myös varsinaiseen palopuheeseen, voimasanoja säästämättä – hänen sukupolvensa kampanjoi aikoinaan rauhan puolesta, nyt soihtu siirtyy nuoremmille. Tulevaisuus on tässä ja nyt. Nuoret, se on teistä kiinni! Ennen My generation -viisun päättymistä legenda tarttui kitaraan, repi ja raastoi säröä ja sähköä kunnes vain yksi kitarankieli oli ehjänä kurituksen jäljiltä. ”Ei pommeja tai aseita, tämä on ainoa mitä tarvitsemme”, huusi palavasilmäinen rocklegenda ja repi kitarastaan viimeisen kielen.

Jos olisin nuorempi, keikka olisi saattanut jättää muutosta ennakoivat pysyvät jäljet. Nyt lopputuloksena oli ikimuistoinen keikka, kaikkien aikojen henkilökohtaisen top-kutosen joukkoon, ja parhaat Ruisrock-fiilikset ikinä. Toivottavasti yleisössä oli edes muutama nuori sielu, jotka vaikuttuivat Patti Smithin omistautuneesta tunteen palosta. Tärkeästä sanomasta. Kapina ei vanhene. Suuri legenda jätti Ruissalon hymy huulillaan. Legendaksi ei synnytä, sen edestä pitää elää.

Ennen Patti Smithin suorittamaa alkuräjähdystä, telttalavalla Smithin ”lämppärin” ominaisuudessa nähtiin Ruisrockin jokavuotinen vakionaama Michael Monroe. Ja hyvin Monroe selviytyi tehtävästään. Lieneekö legendan läheisyys antanut lisäpuhtia mutta kyseessä oli vuosiin energisin Monroe-keikka Ruissalon kansanpuistossa. Tuttuun tapaansa Monroe kiipesi jokaiseen tolppaan ja lavarakennelmaan joka oli saavutettavissa. Mies innostui jopa vierailemaan lavaa reunustaneen juottolan puolella. Muutenkin Monroe oli tavallista levottomammalla tuulella ja miehen välijutustelu sinkoili maan ja taivaan välillä. Innostuipa Monroe (jostain syystä) ottamaan lavalla viiden sekunnin nokoset!

Mutta bändi oli terävässä ja jopa kiukkuisessa vireessä. Heti toisena biisinä kuultiin mainio Old King’s road. Biisikaksikko Man with no eyes ja Hanoi Rocks -biisi Malibu Beach lasketaan ehdottomaksi keikan yhdeksi kohokohdaksi. Myös Ballad of The Lower East Side on nykyään takuuvarma keikkasuosikki. Monroen yhtye onnistui myös saamaan yleisön puolelleen. Telttalava kannattaa varata Monroelle myös ensi vuodeksi.

Ruissalossa oli elämää myös Patti Smithin jälkeen vaikka allekirjoittaneella oli vaikeuksia koota itseään. Brittiläinen Nothing But Thieves tarjoili Merilavalla tunteikasta rokitusta, joka paikoin kuulosti Lapkolta ja muutamassa kappaleessa kaivettiin häveliäästi esiin tanssikenkiä. Rantalavalla myös J.Karjalainen veivasi astetta rokimmalla vaihteella kuin vuosi sitten. Keikka alkoi pysäyttävästi ”mies ja kitara” -otteella Sinulle, Sofia -kappaleella. Sähködieetti lopetettiin ryminällä Stindebinde ja Voikukkia -biiseillä. Varma keikkasuosikki Meripihkahuone tuuditti kansaa hyväntuuliseen yhdessäoloon – Ruisrock ja J.Karjalaisen juureva rentoilu sopivat yhteen peruuttamattomasti.

Sielukas brittiläinen rytmikone Rudimental odotutti yleisöä varttitunnin verran mutta odotus kannatti. Rudimental sai helposti kansan liikkeelle ja yhteislauluunkin löytyi voimavaroja. Right here ja varsinkin I Will for love availivat mukavasti kansan äänijänteitä ja aiheuttivat pakonomaista tanssiliikehdintää.

Rantalavalla Years & Years keräsi yllättävän suuren yleisövasteen. Tansittavaa elektronista poppia esittävän brittiryhmän 18-vuotiaalta teinipojalta näyttävän laulajan Olly Alexanderin vetovoima sai eturivin kirkumaan ja kansa oli mukana leikissä heti Take shelter -kappaleesta lähtien. Bändin suosio imuroi porukkaa Telttalavalta, jossa DJ Shadow veti läpi mainiota hip hopin kyllästämää rytmishow’taan. Keikan alun perusteella Dj Shadow pyöritti Ruissalon yleisölle, sunnuntai-iltaan, turhan haastavaa ja koukeroista biittiä, joka ei suoranaisesti houkutellut festarikansaa tanssilattialle. Harmi, sillä yleisökadosta kärsinyt keikkatuokio oli Ruissalon festariviikonlopun elektronisen puolen parhaita paloja.

 

Sunnuntain ja koko festivaalin parhaita paloja hallitsee Patti Smith. Ruissin sunnuntai 10.7. vuosimallia 2016 tunnetaan tästä lähtien Patti Smith -päivänä.

 

Ruisrock 2016, mieleenpainuvimmat hetket;

• Patti Smith
• Air
• Mira Luoti
• MØ
• Apocalyptica
• M.A.Numminen (Underground Rock Orchestra)
• DJ Shadow
• Michael Monroe
• Seinabo Sey
• Mirel Wagner

Ruisrockin soundtrack vuosimallia 2016:

• Patti Smithin Horses -albumi kokonaisuudessaan
• Mira Luoti/Musta laatikko ja Peilitalossa
• Air/Cherry blossom girl
• MØ – Kamikaze
• Michael Monroe/Malibu Beach
• Apocalyptica/Master of puppets
• Seinabo Sey/Younger
• Mirel Wagner/What love looks like
• Santa Cruz/Wasted & wounded
• Kelis/Millionaire

(Teksti ja foto; J.A.Kaunisto)