Roope Salminen vetoaa somessa esiintyviin artisteihin: ”miettikää vielä”

Viihdemaailman moniosaaja Roope Salminen tuo somekirjoituksessaan esille esittävän taiteilijan näkökulman, kun puhutaan koronavirusepidemian perumista keikkamahdollisuuksista tai kiertueista.

”Mun omatunto ei yksinkertasesti kestä olla tekemättä tätä postausta”.

Se mikä monelta ulkopuoliselta helposti unohtuu on että jos artistin rundi vaikka yllättäen peruuntuu, työttömäksi jää artistin lisäksi koko tekninen työryhmä, taustabändi ja -tanssijat”.

MUTTA, asialla on myös toinen puolensa:

Niin kauan kun virallinen ohjeistus on, että 499 hengen kokoontumiset tässä tilanteessa ovat turvallisia, en voi syyttää esiintyjiä siitä että he haluavat esiintyä. Mielestäni rajoitukset ovat auttamattomasti liian tehottomat, mutta en ole asiantuntija enkä viranomainen eikä minun mielipiteelläni ole mitään väliä (eikä pitäisi ollakaan). Pyydän jokaista kuitenkin omalla kohdallaan pohtimaan, olisiko tämä sellainen hetki jossa mielummin ylireagoisi varotoimien kanssa kuin vetäisi aivan säädöksien reunalla. WHO (Maailman terveysjärjestö) on hyvin suorasanaisesti todennut, että kyseessä on pandemia, joka tulee ottaa vakavasti. jokainen tartunta, jonka puhkeaminen viivästyy, vähentää taakkaa joka terveydenhuoltojärjestelmäämme tulee seuraavat kuukaudet kuormittamaan”.

”Kun järjestämme tapahtumia, luomme ihmiskontakteja joita ei muuten syntyisi ja edesautamme tartuntojen kiihtymistä. tästä emme kärsi me artistit, jotka ollaan keskimäärin nuoria ja perusterveitä ihmisiä jotka eivät koronaviruksen iskiessäkään todennäköisesti joudu sairaalaan. Eivätkä pahimpina kärsijöinä ole myöskään ne ihmiset, jotka keikoillamme käyvät. Pahimmillaan kuitenkin yhdellä keikalla yksikin oireettomana virusta kantava henkilö pystyy väenpaljoudessa tartuttamaan taudin jopa satoihin muihin ihmisiin, joiden vanhemmat ja isovanhemmat ovat riskiryhmää.”

”En missään nimessä syytä tästä ketään yksittäisiä artisteja, mutta vetoan teihin: miettikää vielä.”

View this post on Instagram

mua seuraa moni artisti ja moni muusikko ja toivonkin etten pilaa suhdettani lopullisesti teihin kaikkiin, mutta mun omatunto ei yksinkertasesti kestä olla tekemättä tätä postausta. artisteina ja esiintyvän alan yrittäjinä meillä on paljon vastuuta. se mikä monelta ulkopuoliselta helposti unohtuu on että jos artistin rundi vaikka yllättäen peruuntuu, työttömäksi jää artistin lisäksi koko tekninen työryhmä, taustabändi ja -tanssijat. artistilla on vastuuta myös yleisöään kohtaan, monet ovat ostaneet lipun, järkänneet lastenvahdit, odottaneet iltaa todella innolla. niin kauan kun virallinen ohjeistus on, että 499 hengen kokoontumiset tässä tilanteessa ovat turvallisia, en voi syyttää esiintyjiä siitä että he haluavat esiintyä. mielestäni rajoitukset ovat auttamattomasti liian tehottomat, mutta en ole asiantuntija enkä viranomainen eikä minun mielipiteelläni ole mitään väliä (eikä pitäisi ollakaan). pyydän jokaista kuitenkin omalla kohdallaan pohtimaan, olisiko tämä sellainen hetki jossa mielummin ylireagoisi varotoimien kanssa kuin vetäisi aivan säädöksien reunalla. WHO (Maailman terveysjärjestö) on hyvin suorasanaisesti todennut, että kyseessä on pandemia, joka tulee ottaa vakavasti. jokainen tartunta, jonka puhkeaminen viivästyy, vähentää taakkaa joka terveydenhuoltojärjestelmäämme tulee seuraavat kuukaudet kuormittamaan. kun järjestämme tapahtumia, luomme ihmiskontakteja joita ei muuten syntyisi ja edesautamme tartuntojen kiihtymistä. tästä emme kärsi me artistit, jotka ollaan keskimäärin nuoria ja perusterveitä ihmisiä jotka eivät koronaviruksen iskiessäkään todennäköisesti joudu sairaalaan. eivätkä pahimpina kärsijöinä ole myöskään ne ihmiset, jotka keikoillamme käyvät. pahimmillaan kuitenkin yhdellä keikalla yksikin oireettomana virusta kantava henkilö pystyy väenpaljoudessa tartuttamaan taudin jopa satoihin muihin ihmisiin, joiden vanhemmat ja isovanhemmat ovat riskiryhmää. tämä on ikävä ajatus jonka mielellään sysää sivuun hysteriana, mutta sydämeni särkyy kun katson ystävieni päivityksiä missä ilmoitetaan että tulkaa keikalle vaan, bailataan. EN MISSÄÄN NIMESSÄ SYYTÄ TÄSTÄ KETÄÄN YKSITTÄISIÄ ARTISTEJA, mutta vetoan teihin: miettikää vielä.

A post shared by Roope Salminen (@roopesalminen) on

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

4 kommenttia

  1. Kyllä täytyy sanoa, että Roope Salmisen arvomaailma on täysin egoistinen.
    Onko niin, että joku musiikkikeikka on arvokkaampi, kuin korona-viiruksen leviämisen estäminen. Eli lyhyesti, ihmishenki vastaan jonkun roopen musiikki. Voi hyvää päivää!😬

    1. Siis luitko sie ees Salmisen kirjoitusta?? Tai sitten luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvin juttu..

    2. Eikös Roope tässä nimenomaan vetoa artisteja perumaan keikkojaan koronan leviämisen estämiseksi. Kannattaa lukea koko juttu eikä pelkkää otsikkoa.

  2. Eiköhä tää salminen vois vaan ensin laittaa omat asiat kuntoon kun toisten asioihin rupee neuvoo.
    Jokainen tekee niinkun huvittaa.
    Sitä paitti alkaa jo toi salminen tulla liikaa telkkarista niin vois vaikka pitää lomaa siinä hommassa.

Kommentit suljettu.