Rockyhtye Bad Companyn entinen laulaja Brian Howe on kuollut 66-vuotiaana, TMZ-sivusto kertoo.
Perheen mukaan Howe kuoli äkillisesti kotonaan Floridassa keskiviikkona. Kuolinsyyksi epäillään sydänpysähdystä. TMZ:n tietojen mukaan Howe kuoli pian sen jälkeen, kun ensihoitajat saapuivat hänen kotiinsa.
Hän sai sydänkohtauksen vuonna 2017.
Howe lauloi ja toimi lauluntekijänä suositussa Bad Companyssa vuosina 1986 -1994. Hänen aikakauden suosituin Bad Company -albumi oli vuonna 1990 julkaistu ”Holy Water”, joka sisälsi muun muassa hitin If You Needed Somebody.
Myös vuonna 1992 ilmestyneeltä Here Comes Trouble -levyltä lohkesi listahitti ”How About That”.
Howen laulajan ura alkoi jo vuonna 1984, kun hän esiintyi Ted Nugentin Penetrator -albumilla. Hän siirtyi Bad Companyn jälkeen soolouralle, mutta menestys oli vaatimatonta. Viimeinen soololevy Circus Bar ilmestyi vuonna 2010.
”Minusta tuntuu, että jokaisella meistä on jokin syy tulla tähän maailmaan. Isälläni se oli musiikki. On ihanaa, että hänen perintönsä elää”, Howen poika Brian viestitti TMZ:lle.
Remembering Brian Anthony Howe https://t.co/HRoeODCvz4
— TMZ (@TMZ) May 7, 2020




