Rockfest, Turku, perjantai 13.6.2025.
Suomen suurin rockfestivaali Rockfest 2025 juhlittiin 12.6.-14.6. Turussa Artukaisten alueella. Festivaalialue oli tuttu jo Slipknotin Knotfestin juhlapaikkana ja tuolloin toimivaksi todistettu. Kaksi mitat täyttävää ulkolavaa, joista pienempikin olisi toimittanut normifestarin päälavan tarpeet ja jäähallin sisältä löytynyt sisälava. Kaikkiaan kompaktin kokoinen ja toimiva festivaalialue, pienistä alueelle saapumiseen liittyvistä puutteista huolimatta.
Perjantaina aurinkoinen sää toivotti jo ajoissa festarivieraat tervetulleiksi mutta työvelvoitteet estivät allekirjoittaneen kohdalla riittävän aikaisen alueelle saapumisen. Väliin jäi kaksi pätevää Ruotsin orkesteria, Nestor ja Dead By April. Niin, hekin Ruotsista eli Rockfestin järjestäjät olivat sisäistäneet yhden merkittävän periaatteen – kansainvälisen vieraan saa tilattua paikalle myös Ruotsista. Osataan sitä Suomessakin – päälavan toisena artistina soitti kotimainen bändi, joka on noussut kansainväliselle tasolle, Battle Beast.
Bändillä on hallussaan tiukka ja toimiva tunnin show, jonka aikana ei tarvitse sietää täytebiisejä. Tunnin mittainen hallittu ja harkittu show on juuri sitä, mitä Battle Beast tarvitsee Euroopan festarikesässä. Kun Battle Beastin laulaja Noora Louhimo on vielä omalla sarallaan yksi Euroopan parhaista, bändin show’n seuraaminen on pelkkää nautintoa. Yhtyeellä on lyödä heti keikan alkuun todellinen yhteislauluun lietsova yliääniohjus Straight to the heart – joku muu bändi joutuisi säästelemään moista timanttia keikan lopetukseen. Hymyilevä ja valovoimainen Louhimo on täydellinen bändin keulakuva, ei pelkästään upean äänensä vuoksi. Master of illusion, Last goodbye ja No more Hollywood endings lietsoivat juhlakansaan iloista mieltä ja upea Eye of the storm ansaitsee erityismaininnan. Lavan edustalla oli runsaasti naisia ja meno tuntui maistuva. Bändillä oli jopa pokkaa heittää uusi single Steelbound keikan loppupuolelle, ja ylimääräisiä liekkejä käyttäen biisistä saatiin yksi keikan ehdottomista huippuhetkistä. Battle Beast veti vahvan hyvän energian keikan, jossa jännite säilyi alusta loppuun korkealla tasolla.
Perjantain suurin yllätys oli jo vuonna 1980 perustettu saksalainen industrial-metalliyhtye Die Krupps. Allekirjoittanut kuunteli bändiä aikoinaan enemmänkin ennen Rammsteinin nousua ja tuolloin ihmettelin, kuka on tämä Die Kruppsia kopioiva yhtye. Nyt Die Krupps oli ”lämmittelemässä” Till Lindemannia – ympyrä sulkeutuu. Vähemmän keikkaillut yhtye oli kuitenkin mainiossa ja innostuneessa vireessä. Osa yleisöstä hämmästeli menoa parin ensimmäisen biisin ajan mutta sitten se oli menoa. Die Krupps otti kansan haltuunsa toimivalla vanhakantaisella industrial-metallilla ja loppua kohden festarikansa oli aivan huumassa. Visage-coveri Der Amboss sai kansaan jo liikettä mutta Black beauty white heat sekä loistava Metal machine music houkuttelivat yleisöä jo liikunnalliseen transsiin. Nazis auf speed oli silkkaa proto-Rammsteinia. Hyväntuulinen laulaja Jürgen Engler ei saanut englannin kielellä kaikkia viestejä perille mutta musiikin viesti tavoitti jokaisen paikalle saapuneen. Robo sabien ja vanhempi To the hilt antoivat yleisölle syyn liikuttaa raajojaan ja hetken aikaa kävi mielessä, että Die Krupps voisi olla yhä Suomessakin huomattavasti suurempi nimi. Mutta Rockfestissä pienempi lava oli parempi ratkaisu, sen joutui esimerkiksi nostalginen rock-suosikki The Cult toteamaan lauantaina omalla keikallaan.
Die Kruppsin aikana väkimäärä oli moninkertaistumassa mutta todellisuus iski vastaan vasta päälavan edustalla – porukkaa oli paikalla huomattavasti enemmän kuin torstaina. Väkimäärä oli juurikin pakkautunut päälavan edustalle, ja syy selvisi nopeasti. Noin 30-vuotiaat henkilöt olivat tulleet kokemaan omaa nostalgiaansa, jos Die Krupps oli heidän vanhemmilleen. Bullet For My Valentine on liikkeellä klassikkoalbuminsa Poisonin juhlakiertueella. Walesisista kotoisin oleva metalcoreryhmä aiheutti Turussa edelleen hysteriaa hieman nuoremman kansanosan parissa. Nyt ei oltu ”pappa-osastolla” kuten oli torstain Judas Priestin kohdalla. Katsomossa meno oli heti ensimmäisestä biisistä lähtien reipasta ja kirkuvaa. Kolmantena kuultu Tears don’t fall oli ensimmäinen massiivisempi tunteenpurkaus ja huh kun porukka otti ilon irti tilanteesta. Ihmismeri velloi kuin hyökyaalto. Niin, ja turha edes mainita että pitti pyöri ahkerasti molemmilla puolilla lavaa syöden porukkaa sisuksiinsa biisistä toiseen.
Bullet For My Valentinen keikan biisilista oli tiedossa jo pitkään, sillä bändi on mennyt samalla konseptilla jo kuukausia. Poison-albumia alusta loppuun. Kuten bändikin totesi, vastaanotto on ollut kaikkialla hurmoksellista. Sama koettiin myös Turussa. Poison-albumin kärkihitit saivat tasapuolisesti osakseen huutomyrskyn. Omalle kohdalle odotus kohdistui erityisesti 4 Words (to choke upon) sekä nimibiisiin The Poison. Molemmat irtosivat aivan mahtavasti. Kun loppuun saatiin vielä yksi bändin suurimmista, Scream aim fire, ilta lienee ollut bändin faneille suhteellisen täydellinen. Itselle nostalgiavyöry oli kohtuullisen maltillinen, osa materiaalista oli omissa muistikuvissa jo menettänyt teräänsä. Kiistatta Bullet For My Valentine oli perjantain suurimman yleisöhuuman aiheuttanut esiintyjä ja samalla henkinen pääesiintyjä.
Ukrainalainen nykymetallin työn sankari, Jinjer, on ollut lähes yhtäjaksoisesti tien päällä sitten Venäjän Ukraina-aggressioiden alkamisen jälkeen. Vaikka keikkaa on tehty aivan uskomattomia määriä, bändi onnistui myös julkaisemaan uuden albumin. Jinjer on fanin ja tapahtumajärjestäjän kannalta mainio valinta. Jinjer toimittaa takuuvarmasti ja bändin keikat ovat aina metallifestivaalin valopilkkuja.
On the top ja Duel saattelivat keikan mainiosti liikkeelle ja upeilla soundeilla soittanut Jinjer sytytti pittiä jo heti alussa. Raivoisa uuden albumin biisi Fast draw aiheutti yleisössä jo äkillisen mielenhäiriön, jota jatkoivat kulmikkaampi mutta murskaava Vortex sekä vanhempi metallikansan suosikki Teacher, teacher. Uuden albumin Hedonist toimii livenä myös maukkaasti. Keikan loppupuolen runttauksista pitää mainita raastava Someone’s daughter, joka osaa riffimyrskyn lisäksi tunnelmoida. Kokonaisuudessaan Jinjer oli jälleen sykähdyttävä ja veren liikkeelle saava äärikokemus, ja uuden albumin viisut sopivat hämmästyttävä hyvin vanhojen keikkasuosikkien joukkoon. Jinjer välittää musiikissaan hämmentävällä tavalla kauneutta, kaaosta ja murskaavaa metallitornadoa.
Jinjerin päättäessä keikkansa, nopea vierailu Gatorade Centeriin eli jäähallin sisälavalle. Kotimainen tumman raskauden mestari Sara lopetteli keikkaansa ja paikalla oli myös kiitettävästi porukkaa. Jäähallin pimeydessä oli panostettu myös ääneen ja valoon, eli festarivieraalle oli tarjolla täysipainoinen musiikkikokemus, vaikka lavan ohjelmisto koostui pääosin pienemmistä nimistä.
Päälavan edusta lienee täynnä porukkaa, mietin kiirehtiessäni vastaanottamaan Rammstein-pomon Till Lindemannin keikkaa. Hämmennys oli suuri, kun lavan edustalla oli vain kourallinen porukkaa. Tarkennus, suurempi kourallinen, mutta kuitenkin huomattavan vähän verrattuna Bullet For My Valentinen aiheuttamaan ihmismereen. Ilta oli vienyt mukanaan suuren osan Bullet-kansasta ja lavan edustalla päivysti suurimmaksi osaksi äijiä. Heräsi heti ajatus, aiheuttiko Till Lindemanniin aikaisemmin kohdistuneet väitteet ja syytökset mahdollisista seksuaalirikoksista festarikansassa boikottitoimia? Ennen festivaalia oli myös liikkeellä valitusta, onko Lindemann riittävän suuri nimi suuren rock-festivaalin perjantain päänimeksi. Kovin harva vaivautui paikalle edes ottamaan asiasta selvää. Nimittäin Till Lindemannin ”törkyshow” oli jotain niin yliampuvaa ja paikoin mautonta, ettei moista liene suuren kotimaisen rockfestivaalin lavalla ennen nähty.
Lindemannin bändi koostui pääosin vähäpukeisista nuorista naisista. OK. Jo pelkästään kyseinen yksityiskohta herätti ajatuksen, että nyt provosoidaan ja raskaalla kädellä. Ajatus oli täysin oikea. Kun isolta screeniltä vilkaisi rumpalin paikalla istuvaa ”hahmoa”, kuvio tulevasta keikasta alkoi hahmottua. Rumpupatteriston takana istuvalla henkilöllä oli suuret tekorinnat ja kasvot olivat valmiina sadomasokistiseen toimintaan. Hurja ilmestys jäi kohta vähemmälle huomiolle Lindemannin aloittaessa musiikillisesti pätevän shown. Lindemann oli itse pukeutunut punaiseen kuten myös bändinsä. Ylevän massiivisesti Zunge ja Schweiss -kappaleilla alkanut keikka jyräsi muhkealla ja metallisella soundilla mutta sitten päähuomion saivat visuaaliset provokaatiot. Fat-biisissä Lindemann laulaa ”Call me freaky, call me sick. I like it sticky, I like it big (Fat!)”. Isolle taustascreenille heijastettu materiaali kuvasti viisun lyriikoita – alastomia, isoja, paljaita, seksuaalista toimintaa. Jos biisi itsessään on lyriikoiden osalta arveluttava, Golden shower olisi aikoinaan saanut jäädä kokonaan julkaisematta. Jos termi ”golden shower” on vieras, asian voi googlettaa, mutta juuri sitä oli tarjolla myös biisin aikana nähdyllä screenimateriaalilla. ”Pimppia ja persettä” – lähikuvina ja paljon. Paljasta värkkiä oli tarjolla jättikoossa niin, että varmasti asia tuli selväksi. Lindemannin törkeydet ylittivät selvästi poikamaisen ”tissi, pimppi” -virnistelyn. Festarikansan silmille lyötiin myöhemmin myös miesoletetun paljasta peräaukkoa.
Yhdessä vaiheessa Lindemann innostui heittelemään yleisön joukkoon piirakoita. Bändin naisjäsenet osallistuivat leikkiin, mutta rumpalille oli jätetty ohjelmanumerossa päärooli. Seksikaupan mallinukelta näyttänyt hahmo kaivoi haarovälistään esiin naisen tekovärkin ja sieltä ”verisiä” tamponeita. Yleisö pääsi osalliseksi ohjelmanumerosta rumpalin heittäessä useampia tamponeita kansan joukkoon. Mautonta, ehdottomasti. Teinipoikamaisen hauskaa, no ei hemmetissä.
Fish on -kappaleen aikana päätirehtööri ampui painepyssyllä yleisön joukkoon silakoita! Lindemann myös jalkautui yleisön pariin moikkaamaan festarikansaa. Törkeyksiä nähtiin screenillä myös erityisesti Skills in pills ja Ich hasse kinder -viisujen aikana mutta tajunta oli ylikuormittunut paljaista värkeistä jo aikaisemmin eikä mikään enää hätkäyttänyt.
Musiikillisesti keikka oli kuitenkin päälavan täyttänyt kokonaisuus. Biisikaksikko Altes fleisch ja Allesfresser jyskytti maisemaan kiitettävälla paineella ja painoarvolla. Sport frei oli hengästyttävä mutta kertosäkeen iskupotku toimii. Blut oli kaikessa massiivisessa paisuttelussaan illan parhaita – silkkaa Rammsteinia. Samaa Rammstein-painoarvoa tarjoili mainio Du hast kein Herz. Heroes del Silencio -coveri Entre dos tierras oli sopivan erilainen ja Ich hasse kinder on kerrostalon korkuisen kertosäkeen ansiosta mainio keikan lopetusviisu. Kun viimeisen biisin jälkeen lavalla nähtiin yleisölle kumartavat show’n päätähdet, screeniltä Lindemann tuijotti aivan eri kasvoilla. Poissa oli räyhäkkä kieltä lipova törkyherra, joka vaikuttaa kantavan ylpeydellä törkyilijän maineensa. Rockfestin kansaa tarkasteli kuitenkin hieman liikuttuneen oloinen Till Lindemann, jonka rauhallisuus oli silmiinpistävää. Rooli oli poissa, show ohi? Kuten vanha sanonta kuuluu, se parhaiten nauraa joka on matkalla pankkiin ison rahanipun kanssa.
Loppukommenttina on todettava, että törkeyksistä huolimatta Lindemann ei tehnyt lavalla mitään laitonta. Seksuaalista materiaalia ja paljaita genitaaleja oli runsaasti esillä mutta kyseessä on K18 festivaali. Siitä huolimatta osa visuaalisesta materiaalista oli mautonta ja varmasti joidenkin mielestä loukkaavaa ja häiritsevää. Tapahtuman järjestäjä tai poliisi ei kuitenkaan puuttunut lavalla nähtyyn toimintaan. Loppupeleissä voidaan sanoa, että tahallinen provosointi vietiin juuri niin pitkälle, kuin mahdollista. Lavan isolta screeniltä olisi voinut lävähtää silmille peittelemätön seksiakti – siihen oli kuitenkin vedetty raja. Entä oliko visuaalinen materiaali naisia halventavaa ja esineellistävää – siitä voidaan olla montaa mieltä. Kysymykseen, oliko Till Lindemannin show suuren rockfestivaalin päälavan päänimen arvoinen suoritus, allekirjoittanut toteaa: musiikillisesti kyllä mutta ulkomusiikillinen osa show’ta oli suurelle kansanosalle piirin verran liikaa. Suurfestarin päivän päänimen ei oletettavasti odoteta aiheuttavan kovin laaja mielipahaa.
Ilta päättyi vielä Cemetery Skylinen tunnelmallisen goottimetallin parissa. Bändi oli paikallaan kylmäksi käyvässä illan hämärässä. Behind the Lie, The Darkest night, Anomalie – jylhään tummaa tunnelmaa, joka sopi hienosti festaripäivän väsyttämän kansan yleistunnelmaan. Lainaviisu I drove all night soi poikkeuksellisen muhkeasti ja loppuun säästetty Violent storm oli allekirjoittaneelle yksi illan kohokohdista. Tosin ristiriitaisia tunteita herättäneen Lindemann-keikan tunnelmista oli vaikea repiä itseään enää muualle kuin kotimatkalle.
Teksti ja foto J.A.Kaunisto
